Sini Ariell's blog

Vauvamme on nyt kuukauden vanha. Stuart on päässyt suurimmasta shokistaan lapsen tulon suhteen yli. Hän on läsnä mitä töiltään kaivoksella ja talon rakennukselta kerkeää. On ihana nähdä isän rakkaus ja ylpeys hänen kasvoillaan. Kaikki näyttää kääntyneen hänen sydämessään lopulta balanssiin. Miten onnellinen olenkaan, että kaikki päättyikin hyvin hänen oloistaan huolimatta. Itseni tunnen hyvin onnelliseksi ja rauhalliseksi vauvani kanssa. Päivät menee tässä höpsötellessä ja köpsötellessä, vaippaa tissiä itkua ja nukuttamista. Sitä tämän kai kuuluukin olla. Olemme päättäneet pitää kaksikielisyyden kotonamme. Puhun vauvalle suomea, kun olemme kahden ja englantia kun isä on läsnä. Aion näyttää hänelle suomenkielisiä lasten ohjelmia, sekä lukea suomalaisia lasten kirjoja. Englanninkielen hän varmasti oppii sujuvasti, joten kotiopetuksessa hoidan sitten suomenkielen hänelle. Tai no näin on ainakin suunniteltu. Minua silti suretti ja hiersi hetken aikaa kaiken tämän ihanuuden keskellä. ...

Jokainen joka on tarinaamme seurannut blogeissani ja mediassa, tietää miten mieheni Stuart ei koskaan halunnut isäksi. Hän meni naimisiin kanssani, iloiten siitä etten koskaan voisi tulla raskaaksi (niinkuin minulle oli helsinkiläisessä hedelmättömyysklinikalla kerrottu). No ihme ja kumma tulinkin uutena vuonna 2017 raskaaksi ja 2.2. kun testi tehtiin, muutti koko suhteemme. Virtsatesti näytti kahta viivaa ja sydämeni itki onnesta sekä samalla valtavasta pelon sekaisesta raivosta. Raivo tuli reaktiona siitä, kun olin jo jättänyt toivon lapsen saamisesta, meidän suhteemme oli niin hyvin balanssissa ja suunniteltu tulevaisuuden kuvioita. Tiesin ajautuvamme erilleen, sillä Stuart oli hyvin tehnyt selväksi kantansa omista lapsista. Olin onnellinen asiasta yksin koko raskauden ajan. Suhteemme muuttui kylmäksi ja etäiseksi ihan siitä syystä, ettei Stuart osannut prosessoida muutoin, saati muuttaa suhtautumistaan koko raskauden aikana. Hän ymmärsi ja lupasi tietysti kaiken muuttuvan pare...

Being proud  is not a negative thing My dress Muotiputiikki Helmi  With my baby in my arms, I've been thinking about pride, what it is and why it's often seen as a negative trait? Is it for example wrong to feel proud of your own child, or of having had a child? Or is it for example wrong to say aloud that you are proud of your own choices and actions in your own life, or is that seen straight away as boasting and flaunting? And if so, why? In my opinion, especially in Finnish culture, pride is often equated with arrogance. It's wrong to say you're proud of yourself or your achievements without being labelled as arrogant or uppity. "He who has happiness should hide it" or "pride preceeds a fall" are sayings that Finnish youngsters get to hear from childhood. Do happiness and joy have to be hidden from others? Why? Does your own joy and happiness take someone else's away and does it make others feel bad? You would think that downpl...

Suomeksi blogi löytyy tästä linkistä Everyone who has followed our story in my blogs and the media knows that my husband Stuart never wanted to become a father. He married me happy that I could never get pregnant (as I had been told at an infertilility clinic in Helsinki). So what a surprise when in the new year 2017 I became pregnant and when I did the test on 2.2., our whole relationship changed permanently. The urine test showed two lines and my heart wept for joy and at the same time enormous fear mixed with rage. The rage was a reaction to already having given up hope of ever having a child, our relationship was so well balanced, and we had planned our future. I knew we would drift apart because Stuart had made his stance about having kids of his own very clear. I was happy about this alone throughout the pregnancy. Our relationship became cold and distant just because Stuart was unable to process it any other way, let alone change his stance throughout the entire pregnan...

The alarm went off at 5:30 in the morning and then straight into the shower. We arrived at the hospital by seven. My mom was with us and we got a private hospital room. The preparations for the operation were done straight away and they rolled me into the operating room at 8:20 am. The epidural was quite painful and the whole procedure very frightening. It felt disgusting to be numb but still feel everything. Stuart was excited and kept the humor up all through the operation. I pretty much cried during the whole surgery because I was afraid that something would go wrong. Finally, they lifted the baby onto by chest and I sobbed from relief and joy. That feeling of having your own child on your chest when you’ve first been deemed to be infertile is indescribable! Stuart was ecstatic when cutting the umbilical cord. The joy i his eyes made me continue my tears of joy. We are now a family. Our baby is huge! 4 240 g 55 cm. A healthy baby girl finally...

Huomenna minusta tulee äiti! Viinitiloilla lounaalla. Mekko EMP.fi  Löytyy täältä! Viimeistä päivää vietellään täällä. Pitäisi käydä verikokeissa huomista sektiota varten. Istukka on etinen, eli sijaitsee kohdun suulla jonka vuoksi sektio täytyy suorittaa. Alateitse synnyttäminen on mahdoton minun tapauksessani sillä istukka on ns.tiellä. Järkytyin kun kuulin toissapäivänä operaation kulusta, kuinka leikkaavat istukan kahtia, saadakseen vauvani ulos. Verenhukka voi olla isokin ja siksi varaudutaan mahdolliseen verensiirtoon. Hui pelottaa ja jännittää. Yrjööminen on yltynyt ihan kamalaksi ja olo on miltei sietämätön, joten kyllä, odotan huomista. Eniten jännittää kaikki. Haha. Stuart on muuttunut iloisemmaksi ja ehkä jopa avoimemmaksi asian suhteen, kun vihdoin jotain konkreettista on tapahtumassa. Hän puhuu vauvasta jo nimellä ja suunnittelee uuteen taloomme rakennettavaksi hänen huonettaan. Oma epävarmuuteni hänen suhteen on siis jo hävinnyt. En enää epäile, etteikö kai...

Takasin tiputuksessa. Yrjööminen yltynyt niin järkyttäväksi, että pistivät osastolle 4 tunniksi tippaan saamaan lisäenergiaa torstaille. Kertoi ilokseni että se keisarinleikkaus tosiaan vedetään istukan läpi minkä pitää tietenki olla tossa edessä alhaalla tukkimassa synnytystien myöskin. Sanoivat operaation olevan hieman kinkkisempi ja suurella todennäköisyydellä tarvitsen verensiirtoa sen aikana...pelottaa. Back to the drip. Vomiting has gone heaps worse and I needed some more strength for Thursday. They found out that my placenta is low in the front so the cesarean cut will be done thrue the placenta. It will be bit more difficult operation and blood transfer during the cut is most likely necessary.  I am a bit scared...