Huomenna minusta tulee äiti ja Stuartista isä. Kääk!

Huomenna minusta tulee äiti!
Viinitiloilla lounaalla. Mekko EMP.fi Löytyy täältä!

Viimeistä päivää vietellään täällä. Pitäisi käydä verikokeissa huomista sektiota varten. Istukka on etinen, eli sijaitsee kohdun suulla jonka vuoksi sektio täytyy suorittaa. Alateitse synnyttäminen on mahdoton minun tapauksessani sillä istukka on ns.tiellä.
Järkytyin kun kuulin toissapäivänä operaation kulusta, kuinka leikkaavat istukan kahtia, saadakseen vauvani ulos. Verenhukka voi olla isokin ja siksi varaudutaan mahdolliseen verensiirtoon. Hui pelottaa ja jännittää.

Yrjööminen on yltynyt ihan kamalaksi ja olo on miltei sietämätön, joten kyllä, odotan huomista. Eniten jännittää kaikki. Haha.
Stuart on muuttunut iloisemmaksi ja ehkä jopa avoimemmaksi asian suhteen, kun vihdoin jotain konkreettista on tapahtumassa. Hän puhuu vauvasta jo nimellä ja suunnittelee uuteen taloomme rakennettavaksi hänen huonettaan.
Oma epävarmuuteni hänen suhteen on siis jo hävinnyt. En enää epäile, etteikö kaikki menisi hyvin ja hänestä puhkeisi hyvää isää.

Oma äitini tuli viisi päivää sitten tänne meille kuukaudeksi. Hän on auttamassa meidät alkuun ja toki lomailemassa samalla. On ihanaa kun oma äiti on täällä läsnä. Meillä on aina ollut erittäin läheiset välit.

Olen nähnyt paljon häiriintyneitä painajaisia ja kun niistä herään, tuntuu epätodelliselta tämä stressittömyys. Se ettei minun enää tarvitse hötkyillä paikasta toiseen ja olla kaikille kaikkea. Se että nyt on minun aika keskittyä vain tähän hetkeen ja pieneen avuttomaan ihmisenalkuun. Olo on siunattu ja onnellinen. Sielussani on rauha kaiken myrskyn jälkeen.
Koen suurta iloa myös tämän blogin kirjoittamisesta. Tuntuu hyvältä kirjoittaa omaa elämää ja ajatuksia ylös.

Tämä on tällaista aamuista ajatusvirtaa.
Huomenna klo 7.00 sairaalalle.
Meidän perheen videoita ja kuulumisia voit seurata suoraa Facebookissa The Bonds Family 007

Ainii hei ja me keksittiin hauska kisa Stuartin kanssa, mis arvataan vaavin hiustenväriä. Teen voittajalle 500€ arvosen tatskan. Käy kurkkaa kisa täältä Tatskakisa

Rakkaudella
Sini Ariell

Yhteistyössä Raffi Disturb.fi & Rokahtavien kledjujen kauppa EMP

Tämän blogin suosituimmat tekstit

V*ttu mitä paskaa :)

Kun vauvaonnea varjostaa lohduton suru...

Viikonloppuna riideltiin oikein urakalla