Mielipiteeni kansanedustajista


Minun mielestä kansanedustajan touhu pitäisi olla kaikkea muuta, kuin oman lompakon täyttämistä työvuosien aikana tai sen jälkeen. Mielestäni aivan silmittömän typerä malli jakaa sopeutumiseläkkeitä, palkkioita, torkkupeittoja ja ties mitä etuuksia heille. Kyseessä on vain yksi ammatti muiden ohella; Kansanedustaja jonka työnkuvaan kuuluu maamme asioista päättäminen. Kuvittelisin näin maallikkona, että siihen kuuluisi muun muassa Suomen kansalaisten hyvinvoinnin säilyttäminen, lait, talouden turvattu jatkuminen ja suhteiden luonti ulkomaille. Edustustehtävään valitaan henkilöt heidän vaalipuheidensa perusteella, siltikään mitään vaateita ei edes  ole lupaustensa kiinni pitämisen suhteen. Mielestäni näyttää siltä, että kansanedustajat voivat lupailla mitä tahansa ehdokkuutensa saavuttamiseksi, silti mitään takeita ei näiden henkilöiden touhusta ole sen jälkeen kun he eduskuntaan astelevat. Edut ja palkkiot, liksat ja ääretön eläke muutaman työvuosien jälkeen on naurettava. Miksi heille pitäisi antaa erilaista kohtelua tulojen ja etujen suhteen,  kuin muita ammatteja harjoittaville ihmisille? Eihän muistakaan ammateista jaella jättieläkkeitä. Enemmän järkeä mielestäni olisi pistää nuokin kymmenet miljoonat takaisin jo aiemmin leikattuihin asioihin. Näköjään kuitenkin se oma napa on tärkeämpi kuin yhteinen hyvä. Monikohan kansanedustaja hakeutuu työhönsä vain paksumman lompakon toivossa, työtehtävistä viis saati kansalaisten oloista. Minulla on mennyt usko koko äänestys touhuun jo aikaa sitten. Lupaavat ottaa hoitaakseen milloin mitäkin, kunhan vaan heidät valitaan edustajiksi. Kun paikka on taattu, ei monellakaan heistä ole mitään näyttöä lupaustensa kiinni pitämisessä.
Kansanedustaja on ammatti, eikä sen mielestäni pitäisi olla näin kovassa eriarvoisuudessa muihin ammatteihin. Ei ne mitään Jumalia ole.
Ja toiseksi, jos tässä nyt katsoo muutamaa viime vuotta ja päätöksiä heidän osaltaan, mielestäni maamme tuhoamisyritysten suhteen, niin minä pistäisin ukot ja akat vastuuseen ja maksamaan korvausta valtiolle paskasti tehdystä työstä.
Eli Kyllä, todellakin laitan nimen tähän kansalaisaloitteeseen ja moneen muuhunkin mikä ajaa tulorakoa pienemmäksi kansanedustajien sekä normi duunareiden suhteen.
Mielestäni kansanedustajan työstä pitäisi maksaa ihan perusliksaa, niinkuin mistä muustakin tahansa duunista. Ehkä siten saisimme jakkaroille istumaan heitä, joita oikeasti se ammatti kiinnostaa enemmän kuin raha ja oma etu.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/aktiivimalli-nayttaa-aktivoineen-myos-kansanedustajien-sopeutumiselakkeita-vastustavan-aloitteen-keraa-nyt-rajusti-allekirjoituksia/781273/



Kommentit

  1. https://www.youtube.com/watch?v=xGnUWIyKGOU

    VastaaPoista
  2. Veit sanat suustani,toi oli ihan sanasta sanaan mun ajatukset!!-Johanna

    VastaaPoista
  3. Kansanedustajan työ ei todellakaan ole mitään helppoa! Joudut kokoajan valitsemaan kahden pahan välillä, päivät on superpitkiä ja kaikenlisäksi olet koko ajan koko suomen kansan kriittisen suurennuslasin alla. Totta kai palkankin pitää olla kohdallaan! Kuka lähtisi julkisesti haukuttavaksi tekemään valtavia valintoja, abstraktia ajatustyötä ja pitkiä päiviä pikkupalkalla? Ei kukaan!

    Kansanedustajaksi on TODELLA VAIKEA päästä, ja toisaalta kyllähän kuka tahansa voi hakea! ;) Eli ne sopeutumiseläkkeet ynnä muut on kaikille avoinna olevia mahdollisuuksia, sen kun vaan toteuttamaan vaalikampanjoita. Kuka vain voi yrittää!! :)

    Kansa valitsee kansanedustajat, joten ihan tyhmiä ne ei voi olla. Kansa ne on sinne äänestänyt. Itse arvostan kansanedustajien työtä, enkä ole heille kateellinen. He ovat tehneet kovasti työtä päästäkseen sille paikalle. Itsekin voisin kuvitella hakevani eduskuntaan, mutta ehkä jätän kumminkin välistä! Mutta tiedän, että ihan samalla tavalla mie voisin päästä sinne, jos kovasti tekisin hommia.

    Jotta ihmisiä voidaan houkutella äärimmäiseen kilpailtuun työhön, rankkaan vaalimainontaan ja äänien tiukkaan haravointiin, ei se palkka voi olla mikään duunaripalkka. Ei kukaan jaksaisi sitä vuosien äänten keruuta, jos helpommalla saisi samat edut. Jos kukaan ei jaksaisi kerätä ääniä, ei lopulta edes ehkä koko vaaleja tulisi. Eduskunnan valitsisi joku hallintoelin, jolloin ei puhuttaisi edes demokratiasta. Eli jotta kukaan haluaa lähteä koko vaali-showhun, äänten haalimiseen ynnä muuhun niin palkintojen tulee olla tarpeeksi houkuttavia.

    Mutta toki kohtuus kaikessa, eli en itsekään kannata liian "elitististä" hallitusta!! :)

    VastaaPoista
  4. Palkka voisi olla mitä on, mutta etuuksista voisi neuvotella, mm. sopeutumiseläke. kortistoon niin kuin muutkin ihmiset kun työttömäksi jäävät.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myönnän virheeni ihmisenä

V*ttu mitä paskaa :)

New Year's Happy News