Myönnän virheeni ihmisenä


Olen ollut raivohullu myönnän. Kesti 34 vuotta ymmärtää riippuvuuteni raivoon ja saada vihdoin vihani hallintaan. Olin tottunut olemaan se "nopeasti kimpaantuva, äkkipikainen, tempperamenttinen, raivohullu, hermoheikko, raivopää". Ystäväni olivat tottuneet toteamaan kerta toisensa jälkeen, että "no sen nyt arvasi, että Sini sai sitten karmeet raivarit", tai " Sini nyt vaan on sellanen raivooja, se ottaa kierroksia ihan satunnaisista jutuista ja vetää hirveet kilarit, kyllä se siitä sitten rauhottuu". Kyllä, olin se lämminsydäminen ihanan rakastettava Sini ja sitten se toinen puoli minusta oli aivan ääripää, täynnä vihaa ja hyökkäävää verbaalista tai fyysistä agressiota.
Yhteistyössä Disturb.fi

Rakastin raivoamista. Kunnon raivarit nostivat ihon kananlihalle ja tunsin olevani kuolematon. Adrenaliini virtasi kehossani ja sain aina syyn huutaa ja karjua milloin mistäkin. Yleensä syynä ei ollut ihminen jolle raivosin vaan jokin asia mikä mielestäni oli äärimmäisen raivokohtauksen arvoinen. Raivosin ystävilleni, perheenjäsenilleni ja läheisille ihmisille. Tuntemattomille ihmisille olin aina mukava ja positiivinen. Raivarit kestivät joskus monta tuntia, joskus vain vartin verran. Itse pääsin raivokohtauksesta aina hyvin irti, kunhan se oli saavuttanut huippunsa. Nautin siitä tunteesta, kun annoin itselleni luvan olla ilkeä, hirveä ja äärimmäisen pelottava monelle herkemmälle ystävälleni. Koin, että minulla oli täysi syy raivoon ja oli täysin oikeutettua ottaa kierroksia milloin mistäkin. Itselläni kohtaus kesti sen minkä kesti ja loppui kuin seinään saavutettuani huipun. Saatoin rikkoa tavaroita aika ajoin, mutta pääsääntöisesti uhkasin hajottaa tai polttaa talon, auton tai uhkasin ääneen käyttää fyysistä väkivaltaa brutaalisti kuvaillen sen.

Muistan raivareistani hyvin vähän. Kaikki menee sumuun ja millään ei ole mitään väliä. Ei ollut häpeää saada raivarit kadulla, ravintolassa, tai missä tahansa. Ei ollut mitään väliä ketkä sen näkivät tai mitä he minusta ajattelivat. Huusin kurkku suorana turhautumistani joidenkin ystävieni tai ihmisten käytökseen. Karjuin ihmetystäni kun jokin pieni mitätön asia ei mennytkään niinkuin olin sen suunnitellut. Usein asiat eivät olleet edes minusta kiinni, halusin vain karjua pointtini miten mielestäni homman olisi pitänyt tapahtua tai edetä. Olin mielestäni aina täysin oikeassa ja oikeutettu karjumaan.

Otin kierroksia milloin mistäkin ja lietsoin itseni ensimmäisestä tuohtuneesta puuskauksesta infernaaliseen raivoon. Olin kuin jakomielitautinen. Joskus saatoin pelätä satuttavani jotain. Näin itseni repimässä henkilön päätä irti tai puukottavan häntä vatsaan. Olin miltei kontrolloimaton. En koskaan satuttanut ketään fyysisesti, vaikkakin uhkasin tekeväni niin. Pahimmat raivokohtaukset olen saanut perheenjäsenteni,  ystävieni ja entisten puolisoideni läsnäollessa.

En koskaan ymmärtänyt tätä piirrettä itsessäni, sillä en halunnut omaa ylimielisyyttäni kuulla minussa olevan mitään vikaa. Raivokohtauksen aikana silti tajusin olevani täysin hallitsematon tunteideni valtaamana. Kysyin itseltäni karjuessani tai vetäessäni happea, miksi teen jälleen näin, miksi pilaan tämän päivän tai miksi en vain voisi olla saamatta raivokohtausta. Ei ollut yhtä ainotta kertaa milloin olisin pystynyt estämään tai keskeyttämään äärettömän raivokohtaukseni. Ei yhtä ainotta.

Jos en ollut saanut raivareita hetkeen, puhutaan muutamasta päivästä, aloin etsimään syitä ja kehittämään agressiota. Olin äärettömän taitava lietsomaan itseni silmittömän vihan ja raivon valtaan. Usein lietsomisen aikana koitin estää itseäni, siihen kykenemättä. Näin itseni raivotessani toisena hahmona. Olin jo valmiiksi surullinen ympärillä olevien ihmisten fiilisten vuoksi, samalla kun raivosin karjuen heille. Halusin pyytää heti raivarin jälkeen anteeksi, mutten ylpeyttäni pystynyt. Perustelin rauhoituttuani, että minulla oli täysi syy käytökseeni ja toivoin heidän ymmärtävän sen. Lopulta yleensä jouduin nöyrtyen pyytämään silti käytöstäni anteeksi, mutta silti perustellen että syy oli kyllä mutta otin hiukan liikaa kierroksia. Ja yleensä ystäväni kohauttivat olkiaan ja antoivat asian olla, haluamatta viedä sitä keskustelua yhtään pidemmälle. Näin jälkikäteen ajateltuna, eivät ilmeisesti halunneet kiihdyttää minulle uutta kohtausta, joten asia painettiin aina villasella. "Sellanen se Sini vaan on"...

Koin, että raivarit olivat osa minun identiteettiäni. Koin olevani jotain erikoisempaa kuin muut. Koin olevani raffimpi poikatyttö, jolle ei vittuilla. Koin myös olevani muita yläpuolella saadessani itseni äärettömän raivon ja vihan valtaan.

Vakuutin kaikille, ettei minua kiinnostanut mitä muut minusta ajattelivat, vaikkakin joka päiväinen toimintani oli enemmän tai vähemmän sen ajatuksen äärellä. Olin hyvin epävarma, pelkäsin epäonnistuvani ja päätyväni hylätyksi. Koin jatkuvaa syyllisyyttä omasta itsestäni ja nyt ymmärrän minulla olleen hyvin heikon itsetunnon. Oli toki helppoa esittää vahvaa, varsinkin raivohulluna. Ajattelin joskus, että jos lakkaisin raivoamasta, muuttuisin ns.normaaliksi. Typerä, ylimielinen ja lapsellinen ajatus. Mikä vika on normaalissa, kun sellaista ei edes ole olemassa. Jokainen yksilö on uniikki jollain tavoin, eikä raivoaminen tehnyt minusta spesiaalia vaikkakin se varmasti jäi minusta monille raivokohtauksen nähneelle mieleen.

Kaikki loppui kuin seinään.
Oli hääpäivämme 27.11.2015 Stuartin kanssa. Kuvasimme tv ohjelmaa Australia's Cheapest Weddings kanavalle 7. Aamulla laitettiin minulle kiharat hiuksiin ja tein itse meikkini. Tv kamerat olivat läsnä kodissamme. Häpesin kotimme sekasotkua ja sitä, että istuin jumppapallon päällä laittaen meikkiäni pikkupöydän äärellä, eikä meillä ollutkaan hienoa valopöytää kuin Hollywood tähdillä. Huoneessa oli kärpäsiä, kun asummehan maatilalla. Oli kuuma ja hiukseni jo nyt tuntuivat liiskautuvan niskaani, otsalta valui hiki.
Sain tehtyä meikin. Olin täysin pettynyt naamaani. Kulmakarvat olivat eriparia, luomiväri oli liian punasävyinen, pohjameikki oli liian vaalea ja olin unohtanut ostaa uudet tekoripset joten jouduin liimaamaan vanhat.
Joten lähdin asunnostamme huonolla meikillä, huomaa että nämä olivat ajatuksiani pääni sisällä, kenenkään muun mielestä meikissäni, hiuksissani tai asussani ei ollut mitään vikaa. Päävitutus oli, että koin olevani läski. Näin itseni ihmishirviönä tungettuani itseni valkoiseen häämekkoon. Tiesin kuvien päätyvän lehtien palstoille, joten vitutuskäyrä oli kovassa nousussa ja ääretön pätemisentarve. Halusin olla virheetön.

Stuart oli odottamassa oikeustalolla. Tv ryhmä seurasi minua ja vedin iloista naamaa kameroille, samalla kiehuen sisäisesti. Minua vitutti, että olin "media huorannut" meidän tärkeän päivän. Minua ahdisti, menisikö kaikki virheettä, koska suorituspaineet olivat kehittyneet jo niin äärimmäisyyksiin. Hymyilin kameroille ja esitin hassun hauskaa, räväkkää symppistä vaikkakin sisälläni kiehui ääretön vitutus ja raivo. Olin äärimmäisen pettynyt itseeni. Olin kutsunut Tv ja median meidän rakkauden tunnustukseen, päivään johon ne eivät todellakaan kuulu. Ai että minua vitutti oma käytökseni, muistan sen vieläkin.
Noooh, päivä eteni maistraatin ovista sisään ja samalla kun astuimme huoneeseen, jossa kamerat jo olivatkin kuvaamassa, alkoi nainen lukea sitä epistolaansa. Kaikki kävi 5 minuutissa. Anoppini luki raamatusta Korinttilais kirjeen jakeen ja vieritti kyyneleen silmäkulmasta. Ajattelin, kuinka olisi ollut ihana saada romanttinen hetki ja olla vain hiljaa rakastamieni ihmisten lähellä, kun jo ohjaaja tokaisikin että "poikki" ja kuvataan uudestaan alusta kun saavutte huoneeseen, käytetään toista kuvakulmaa. Siinä vaiheessa itseinho oli noussut jo äärimmäisyyksiin ja läskiolo sekä tukan hikoaminen alkoivat kehittää kumpuavaa raivonpurskahdusta.
Kuvasimme uudestaan ja saimme nimet paperiin. Olin luvannut myydä hääkuvat lehdelle, sekin vitutti. Vitutti kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä. Nooooh, otettiin sitten ylipirteä hymy naamalle ja kuvattiin ne saatanan kuvat. Ainoa ajatukseni oli, miksi edes haluan kuvani lehteen haukuttavaksi. Oli kuvamme tai stoorit mitä vain, tunnuin saavani vain lisää paskaa niskaani.
Toisaalta oli tärkeää näyttää esimerkkiä halvoista häistä, että raha ei määritä juhlien laatua. Ja että halvallakin voi saada huikeat pirskeet pystyyn. Näin jälkikäteen sadat ihmiset ovatkin jaksoamme kehuneet , kommentoineet mediassa ja meilailleet meille ympäri maailmaa. Ohjelma löytyy nykyisin myös Netflixistä.

Mediassa olo oman työni kautta, eli mallina ja tv:stä tuttuna tatuoijana ei koskaan ennen ollut ärsyttänyt niin paljon, kuin juurikin tänä kyseisenä päivänä. En tarkalleen edes osaa sanoa miksi. Yleensä minua ei kamerat eikä julkisuudessa olo häiritse tai haittaa. En itse tyrkytä itseäni lehtien palstoille enää, minusta tehdään jutut kysymättä. Kuitenkin mediassa olo ja median mielenkiinto minua kohtaan avaa aina uusia ovia ja mahdollisuuksia, mutta sillä on kova hinta hyvässä ja pahassa.
Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkäpä tämän kaiken täytyikin mennä juuri näin, jotta pääsin eroon vihdoin sieluani syövyttävästä käytöshäiriöstä.

Kuvat saatiin kuvattua ja hymyt hymyiltyä. Tv porukka keräsi kamansa ja pakkasi autonsa. Sovittiin tapaavamme seuraavaksi hääjuhlassamne seuraavana pääsiäisenä 2016, jolloin vietimme isot farmihäät sukulaisillemme. Valokuvaaja ystävämme Jamie napsi uskollisena loput sovitut kuvat maistraatilta ja siirryimme autoon, ottaaksemme hääkuvat Newcastlessa hiekkarannalla.

Kun poistuimme maistraatista se alkoi. Ensimmäinen puuskaus oli, "miksei kukaan vittu sanonut, että mun tukka oli noin huonosti ja miksi kukaan ei voinut sitä korjata. Vittu kun ketään ei kiinnosta kuin oma napa ja mun naamani pitäs olla koko ajan esillä hyvin edustettuna eikä tällasella paska kampauksella..." Tiedän, täysin kusipäiseltähän se kuullosti. Ymmärsin jo siinä hetkessä, että tulen pilaamaan hääpäivämme. Koitin rauhoitella itseäni pääni sisällä, siihen kykenemättä.

Ajoimme 50 minuuttia kuvauslokaatioon rannalle ja valitin koko sen matkan päivän aikana kertyneitä epäkohtia ja sitä, miksi kaikki pitää mennä päin vittua meidän hääpäivänämme. Mikään ei oikeasti ollut huonosti, halusin vain lietsoa raivarin ja siten pilata hääpäivämme. Tuntuu hullulta, miksi halusin tehdä niin. On vaikea ymmärtää miksi raivohullu haluaa pilata tilanteen tai päivän tahallaan, vaikkei sitä sisimmiltään haluakaan.
Olo on kuin kaksijakoinen. Sisimmässäni kysyin itseltäni, miksi teen niin ja miksi olen niin äärettömän ilkeä Stuartille ja mitä enemmän olin ilkeä sitä enemmän vihasin itseäni ja sitä ilkeämmäksi muutuin. Päivä oli ihan hirveä. Karjuin molemmille, Stuartille sekä Jamielle. Kaikki, siis ihan kaikki oli mukamas päin vittua. Samoin kuvat kameran linssissä, kuin ilma ja mekko ja meikki ja hiukset ja kengät ja ja ja ja...
Pojat yrittivät lepytellä minkä kerkesivät ja minä vain raivosin, raivosin samalla kun otimme kuvia.
Muistan sanoneeni Stuartin naaman edessä hänelle, että vihaan häntä niin paljon että tekisi mieli repiä hänen naamansa irti, niin vihainen olin. Syytä siihen en tiedä vieläkään, en tiedä syitä yhteenkään saamaani raivariin. Kaikki ne tuntui täysin perustelluilta sillä hetkellä.

Kuvasimme loput ja siirryimme illalliselle pienellä porukalla. Istuimme ravintolassa vierekkäin, kaikkien onnitellen meitä ja minulla vain kiehui. Olin niin äärettömän pettynyt, vihainen ja raivokas. Koitin kaikkeni välttää kohtauksen jatkumista, siinä onnistumatta. Jamie lähetti upeat kuvat minulle jo siinä samalla kun söimme, sanoin tylysti näyttäväni äkyläskiltä ja rumalta etten missään tapauksessa julkaise yhtäkään kuvaa itsestäni. Kaikki yrittivät jälleen lepytellä minua ja selittää käytöstäni häästressillä. Sehän siinä olikin kun syytä käytökseeni ei koskaan oikein ollut, niin kaikki yrittivät keksiä milloin mitäkin syitä siihen selittääkseen vittumaisuuteni. Ja jos he eivät sitä tehneet niin sitten tein minä itse. Syy oli aina jossain muussa kuin minussa.

Menimme pubiin ja olin jo rauhottunut. Olin pilannut täysin hääpäivämme ja illallisen sekä koko kauniin kokemuksen. Nämä oli Stuartin ensimmäiset häät ja minun toiset  , sekin jostain syystä vitutti minua. Pubissa minulta varastettiin Louis Vuittonin käsilaukku. Se ei hetkauttanut minua mihinkään suuntaan, olin niin hengästynyt omasta raivoamisestani etten enää jaksanut reagoida siihen mitenkään. Stuart oli täysin puulla päähän lyöty, kun en saanutkaan ultimaalista kohtausta vaan vain kohautin olkiani.

Menimme nukkumaan ja sitä ennen kerkesin haukkumaan hotellihuoneen ja ihan kaiken mitä siinä huoneessa oli. Ihan hanaveden lämpöisyydestä lähtien. Stuart oli täysin flegmaattinen koko päivän kestäneeseen tilanteeseen, hän sanoi vaan haluavansa nukkumaan. Viimeiseksi häävuoteellamme hän sanoi rakastavansa minua, johon minä vastasin että toivottavasti kuolen tänä yönä. Käänsin selkäni hänelle ja kävimme nukkumaan.
Ottakaa huomioon, ettei hän siis ollut tehnyt yhtikäs mitään sinä päivänä, ansaitakseen minun hirvittävän käytökseni.

Aamuyöstä havahduin, kun kuulin hänen itkevän selkäni takana hiljaa. Halusin esittää vain nukkuvaa ja olla kylmän ylpeä. Kuuntelin hetken, olin shokissa omasta käytöksestäni, en edes ollut juonut alkoholia koko päivänä selittääkseni itseäni. Käännyin hänen puoleensa ja sanoin hiljaa "anteeksi". En edes purskahtanut itkuun, olin sen verran häkeltynyt millaiseen tilaan olin rakkaan ihmisen ajanut. Olin järkyttynyt omasta itsestäni. Stuart sanoi minulle "olen iloinen, että sanoit anteeksi, sillä vannoin itselleni, ellet sano ensimmäiseksi Anteeksi, ajan suoraa maistraattiin ja haen välittömästi avioeroa. Minä olen arvokkaampi kuin käytös millä minua kohtelet. Minun ei tarvitse antaa itseäni kohdeltavan näin. Minä olen hyvä ihminen." Hän ei vihannut minua vaan käytöstäni. Hän sanoi, että minun on haettava apua ja myönnettävä ongelmani vihan hallinnan suhteen ja hän on halukas auttamaan minua siinä ja jos en aikoisi näin tehdä, ei hän aikoisi pakottaa itseään elämään minunkaltaisen ihmisen kanssa. Täysin ymmärrettävää. Olin niin äärettömän kiitollinen. Kysyin vielä, saanko raivareita muka useinkin, hän vastasi "ainakin kerran kaksi päivässä. On kuin kävelisin kananmunan kuorilla kotonamme, odottaen koska räjähtää". Olin shokissa. Miten en ollut huomannut tätä. Olin ajanut itselleni kaikkein rakkaimman ihmisen niin suureen ahdinkoon hänen omassa kodissaan ja pakottanut hänet elämään pelossa milloin saan raivarit mistäkin.

Lupasin aloittaa paranemisen samantien. Olin niin kiitollinen, ettei hän dumpannut minua siinä ja samantien.

Aloimme puhua. Puhuimme kaikesta. Kävimme keskusteluja lapsuudestani ja koulukiusaamisajoista sekä ystävyyssuhteistani. Aloin ymmärtää olevani riippuvainen raivoon. Nautin siitä. Rakastin ja vihasin sitä. Sanoinkin ettei mikään asia voita kunnon raivaria. Raivarit olivat muodostuneet osaksi identiteettiäni, niistä oli tullut minun trademarkkini.

Ensimmäinen askel paranemiseen oli tiedostaa koska raivari on nousemassa. Itse tunnen sen kurkussani puristuksen tunteena. Päätimme yhdessä, että minun tarvitsi vain sanoa ja lopetimme tekemisemme siihen, kävin istumaan rauhassa ja vetämään happea. Näin vältin ensisijaisesti itseni lietsomisen raivon partaalle. Rauhotin itseni ja muistutin itseäni hääyöstämme. Ei ollut mitään mitä en olisi tehnyt säilyttääkseni tuon rakkaan ihmisen elämässäni.
Muistan kun eräänä päivänä Stuart ilakoi, "ajattele nyt on jo kolme päivää täysin ilman raivareita!!". Haloo hei, kolme päivää ja jo siitä viitsittiin ilakoida. Sitten tuli kymmenen päivää, kuukausi, pari ja lopulta vuosi ilman raivareita. Nyt jo kohta kolme vuotta. Alkuun jouduin aina pysäyttämään itseni ja kertomaan läsnäoleville että joudun ottamaan nyt pienen aikalisän koska olen parantumassa vihan hallintaongelmista.

En enää hävennyt itseäni, koin olevani vahva kun myönsin heikkouteni muille. Soitin Jonille (ex miehelleni) itkien anteeksiantoa ja ymmärrystä, sekä äidille isille ja kymmenille ystävilleni. Kerroin avoimesti mitä oli käynyt hääpäivänämme ja millaisen elämän haluaisin itselleni parantaa. Olin henkisesti sairas.

Tänä päivänä tuntuu kaukaiselta nuo raivokohtaukset. En ole saanut niitä yhtä ainotta sitten hääpäivämme 27.11.2015 olen siitä asiasta aivan äärettömän ylpeä. Työskentelen asian kanssa edelleen päivittäin, en anna itselleni syitä kerätä raivoa ja puhun välittömästi kun alkaa siltä tuntua.

Olen parantuva raivopää varmasti lopun elämäni ajan. Tuntuu hyvältä olla vihdoin oman elämänsä herra ja kohdella kanssaihmisiä aina mukavalla tavalla, ilman että tarvitsee pelätä menettävänsä läheiset rakkaudesta raivoon.

Kerroin tämän salaisuuden itsestäni avoimesti teille, sillä toivon tämän auttavan asian kanssa kamppailevia.
Haluan myös pyytää mitä nöyrimmin anteeksi kaikilta, joita olen vuosien saatossa loukannut tämän takia. Anteeksi.

Rakkaudella Sini Ariell
Perheemme löydät Facebook.com/thebondsfamily007
Yhteistyössä Disturb.fi

Kommentit

  1. Sini <3 jälleen kerran itkusilmässä luin lopputekstin. Tsemppiä ja aivan loistavaa et oot päässyt eteenpäin vihanhallinnan kanssa ja Stuart 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF DR PETER THE REAL ONLINE SPELL CASTER WHATSAPP/CALL+2348125435799 MAIL MAGNIFICENTSPELLCAST@GMAIL.COM

      My name is LINDA ROBERT from United State, I want to quickly tell the world that there is a real and effective online spell caster that is powerful and genuine, His name is Dr PETER He helped me recently to reunite my relationship with my husband who left me, When i contacted Dr PETER he cast a love spell for me, and my husband who said he doesn't have anything to do with me again called me and started begging me to come back. he is back now with so much love and care. today i am glad to let you all know that this spell caster have the powers to restore broken relationship back. because i am now happy with my husband. To anyone who is reading this article and needs any help, Dr PETER can also offer any type of help like, Curing of all types of Diseases, Court Cases, Pregnancy Spell, Spiritual protection and lot's more. You can contact him Via his email MAGNIFICENTSPELLCAST@GMAIL.COM and MAGNIFICENTSPELLCAST@YAHOO.COM or CALL/WHATSAPP with his phone number +2348125435799. Website; http://MAGNIFICENTSPELLCAST.WEBSITE2.ME and get your problems solved 100% assured.

      Poista
  2. Upeaa tekstiä Sini ��
    Itse opettelen uusia käytösmalleja, olen kuntoutumassa sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä (epävakain ja antisosiaalisin piirtein).
    Eka askel minullekin oli juurikin myöntää että tarvitsen apua. Olin osastolla DKT ryhmässä. Muistan, kuinka sain shokin kun ekassa ryhmätapaamisessa fläppitaululla luki varmaan 30 eri tunnetta.
    Ryhmän jälkeen juoksin itkien ja henkeäni haukkoen ulos röökille.
    Olin luullut, että minulla on vain neljä tunnetta. Viha, pelko, rakkaus ja ahdistus.
    Käytösongelmista parantuminen on pitkä prosessi.
    Olet upea nainen ja hienoa, kun avauduit julkisesti. ��

    VastaaPoista
  3. Mä mietin joskus miksi olit niin kylmä, mutta nyt sekin selvisi. Kaikkea hyvää jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. Hyvä Sini ❤️ Olen ollut samanlainen ja en ole antanut itselleni lupaa olla onnellinen tässä hetkessä. Kamppaillut menneisyyden haamujen kanssa ja oikeuttanut sillä raivokohtauksiani. Onneksi olen oppinut hillitsemään itseäni ja etsinyt tyyneyttä, rauhaa itsestäni. Tämä matka on kannattanut kulkea. Se palkitsee ja tuntuu hyvältä! Edelleen meinaa lähteä lapasesta välillä ja aikalisä on pakko ottaa, että ei repeä liitoksista. Onnea saavutuksesta ❤️

    VastaaPoista
  5. Erittäin koskettava kertomus. Olen liikuttuneessa tilassa vieläkin ja pyyhin kyyneliä. Pystyn samaistumaan sinun tarinaasi täysin. Olen itse samanlainen raivopää. Raivoan aivan syyttä ja joka paikassa. Nyt itkettää niin, etten saa näppämistöstä kohta selvää (en osaa kymmensormijärjestelmää). Upea Sini. Toivottavasti sinulla on nyt kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  6. Mieletön teksti. Olen ylpeä susta kun kerroit tämän avoimesti ja rehellisesti. Toivon teille kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ihminenkö ei voi muuttua parempaan suuntaan? Pitääkö kaikki jotka tekee virheitä hylätä? Julmaa, vielä julmempaa kun raivoaminen.

      Poista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Etsin vastauksiani itsessäni samantyyppisiin asioihin vuosikymmeniä. Luulin raivon olevan osa minua ja kärsin.Minulla lääkäri totesi lopulta kortisolituotannossa häiriön. Erittäin matalan kortisoliarvon ja DHEA-hormonin puutostilan korjaaminen on ollut käänteentekevä muutos elämässäni. Kannattaa mittauttaa.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Rohkeaa Sini kun kerrot tästä julkisesti ja hienoa kun olet oppinut hillitsemään itsesi! :) Itsessäni on ajottain samankaltaisia piirteitä, vaikken ihan noin raivokas olekaan. Uskon niiden liittyvän siihen alitajuiseen pelkoon että kaikki menee kuitenkin pieleen jos en nyt itse pilaa tätä ensin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kirjoituksestasi. Tunnistan itseni siitä täysin. Olen itsekin raivonnut kuin hullu, suuttunut ihan mistä vaan ja antanut palaa täysillä. Hävettää ja itkettää näin vuosienkin jälkeen ja en varmasti pääse koskaan itseni kanssa rauhaan sen asian kanssa. En ole koskaan puhunut asiasta kenellekään. Olen raivotessani satuttanut läheistä ihmistä, mutta se asia on välillämme käsitelty. Olemme eronneet, mutta vielä vuosienkin jälkeen syytän itseäni erosta, ja muistutan itseäni hulludestani, koska menetin kuitenkin maailman parhaimman ihmisen. Hänessä ei ollut eroomme syytä, vaan omassa raivoamisessani. Elämä jatkuu kuitenkin. Näillä eväillä mennään, mitä on annettu. Ikä hieman hillitsee ja nykyisin olen tasaisempi. Silti menneisyys kummittelee joka päivä. Hyvää kevään jatkoa sinulle Sini!

    VastaaPoista
  14. sieltähän niitä jannekatajia ja akuja tulee ... sopii joukkoon kiukuttelijoitakin ;)

    VastaaPoista
  15. Kiitos kirjoituksestasi Sini, rohkea teko paljastaa itsestään jotain noin negatiivista. On hienoa, että olet tunnustanut ongelman ja pystynyt muuttumaan, itsensä muuttaminen ei ole helppoa kenellekään meistä.
    Vielä kiinnostaisi tietää, millaista apua olet hakenut/saanut, sillä omassa lähipiirissäni on kuvaamiasi piirteitä omaava henkilö ja haluaisin tietää onko mitään keinoa, jolla auttaa häntä paranemisen tielle. Mikään hänen tekonsa ei ole saanut häntä heräämään eikä mikään puhe auta, vaikka hänkin pyytää kyllä anteeksi. Raivokohtaus tulee tosin harvemmin kuin sinulla tuli, eli noin kahden viikon välein, mutta väliajat mennään sitten tosiaankin "munankuorilla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  16. Jälleen kerran on mahtavaa lukea, kuinka kylmän rehellinen olet. Itse voin vain toivoa että pystyisin myöntämään omat virheeni yhtä avoimesti sen sijaan, että yrittäisin kaikin keinoin peitellä niitä.
    Alkuun en ole pitänyt sinusta, kun ponnahdit julkisuuteen, mutta mitä enemmän luen kirjoituksiasi sitä enemmän pidän sinusta! Olet aito ja upea nainen!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  17. Hienoa, Sini, että sulla on noinkin kärsivällinen mies kuin Stuart. Allekirjoittaneen vaimona olisit saanut lähtöpassit alta aikayksikön (en tosin olisi katsellut tuollaista touhua läheskään alttarille saakka).

    Vaan mistä ihmeestä tuonkaltainen pahasydämisyys ihmisissä oikein kumpuaa? Onko kyse kroonisesta napoleon/alemmuuskompleksista, jostain lapsuudesta juurensa johtavista traumoista, vanhempien rakkauden puutteesta kenties, vai mistä?

    Työpaikaltani löytyy yksi vastaavaan käytökseen jatkuvasti syyllistyvä tyyppi, siis sairaan narsistinen ja itseään jotenkin erityisenä pitävä m**kku joka saattaa räjähtää pienimmästäkin syystä, uhkailla kollegoita ja tuhota yhtiön omaisuutta pillastuessaan. Vika on aina jossain muussa eikä kukaan muu osaa mitään. Kollegat ovat surkeita ja työnjohto pelkkiä kyvyttömiä pellejä (niin tosin ovatkin kun eivät pysty laittamaan tällaista pikku idioottia pihalle).

    Kirjoituksessasi kuvailemasi käytös toi elävästi mieleen tuon juuri kuvailemani henkilön. Tuonkaltaisella käyttäytymisellä tulee hankkia välittämästi ammattiapua sillä normaali-ihmisen käyttäytymiseen tuollainen ei missään nimessä kuulu, olkoot kyse sitten avioliitosta, kaverisuhteesta, työelämästä jne. Yksin vain todella aniharva ihminen pystyy käyttäytymismalliaan muuttamaan. Se vaatii harvinaisen vahvaa luonnetta ja periksiantamattomuutta.

    Ja palatakseni ensimmäiseen kappaleeseen: Voimia sulle ja Stuartille. Arvosta aviomiestäsi vahvuudestaa, sillä ainakaan oman tuttavapiirini miehistä tuollaista touhua ei katsoisi yksikään.

    VastaaPoista
  18. Onko Sini käynyt mielessä, missä kierron vaiheessa raivarit saavat vallan? Itsellä meni vuosikausia ennen kuin ymmärsin ne tosi rajuiksi PMS-oireiksi. Kalliiksi tulivat ne oireet, astiat ja muutamat huonekalut uusiksi, en kuitenkaan eläviin käsiksi käynyt, vaikka rehellinen ollakseni niin läheltä piti...onneksi se aika on ohitse. Nykyään taitaa olla lääkkeetkin.

    VastaaPoista
  19. Yllättävää on se, miten täällä vieläkin on niin paljon ilkeitä vinkujia. Noh...mitäs siitä naisen raivosta sanotaan.. Sini, hienoa että et ole enää kuin nuo kirjoittelijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  20. HOW I GOT MY EX HUSBAND BACK WITH THE HELP OF DR PETER THE REAL ONLINE SPELL CASTER WHATSAPP/CALL+2348125435799 MAIL MAGNIFICENTSPELLCAST@GMAIL.COM

    My name is LINDA ROBERT from United State, I want to quickly tell the world that there is a real and effective online spell caster that is powerful and genuine, His name is Dr PETER He helped me recently to reunite my relationship with my husband who left me, When i contacted Dr PETER he cast a love spell for me, and my husband who said he doesn't have anything to do with me again called me and started begging me to come back. he is back now with so much love and care. today i am glad to let you all know that this spell caster have the powers to restore broken relationship back. because i am now happy with my husband. To anyone who is reading this article and needs any help, Dr PETER can also offer any type of help like, Curing of all types of Diseases, Court Cases, Pregnancy Spell, Spiritual protection and lot's more. You can contact him Via his email MAGNIFICENTSPELLCAST@GMAIL.COM and MAGNIFICENTSPELLCAST@YAHOO.COM or CALL/WHATSAPP with his phone number +2348125435799. Website; http://MAGNIFICENTSPELLCAST.WEBSITE2.ME and get your problems solved 100% assured.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

V*ttu mitä paskaa :)

Fights and loving at the same time

What is happening in our relationship