Kuoleman pelko Suomeen tulosta

Helmikuun alkua vietetään. Lämpötilat päivisin hipoo lähemmäs +40 astetta. Hain iskän just lentokentältä toissapäivänä. Ja varattiin meidän koko perheen lennot Suomeen. Tulemme Stuartin ja Pennyn kanssa Maaliskuuksi.



Jotenkin alkoi jälleen ahdistaa ajatus Suomeen tulosta. En tiedä mikä siinä on, mutta niin on tapahtunut jo kolmena eri kertana. Tahto on kova tulla kotimaahan tapaamaan perhettä ja ystäviä, mutta kroppa reagoi tosi oudolla tavalla. Lipun lunastamisen jälkeen nousee hiki ja kurkkua puristaa. Istuin riippukeinussa ja pillahdin itkuun. Se itku ei ollut positiivinen helpotus itku vaan jotenkin kauhean pelonsekainen ja ahdistunut itku. En osaa selittää miksi näin käy ja miksi ei joka kerta kun olen tulossa. Tällä kertaa ahdistus ja pelko siirtyi kahden päivän jälkeen sivummalle. Siihen auttoi ystävien ja perheen tuki ja tarinat mitä kaikkea kivaa sitten tehdään kun tulemme. Oikeesti, kuulostaa ihan jonku pikkulapsen fiiliksiltä ku pitäs hammaslääkäriin mennä. En tiedä, joku trauma nostaa päätään.
Vuosi sitten kävi niin, eiku kaks vuotta sitte, että olin jo ostanut liput Helmikuulle ja tää ahdistus muuttui niin kovaksi kuolemanpeloksi ja peloksi ,että jätin oikeesti tulematta. Uskoin kuolevani, jos tulen Suomeen. Siinä meni reippaan tonnin liput kankkulan kaivoon. En vain yksinkertaisesti kyennyt lähtemään. Sanoin vielä, että mieluummin maksan tän 1500€ ku lähen Suomeen vierailulle. Pelotti liikaa.
Osaako joku sanoa mistä tämä johtuu tai mikä tän laukaisee? Ja miksi se ei tuu joka kerta ku tuun. Esim kun kävin kesällä, niin laskin päiviä koska lento lähtee ja olin ihan into pinkeenä. Tällä kertaa ahdistaa ja rintaa puristaa oikein huolella, kun ajattelen tuloa.

No mutta joka tapauksessa, tulossa ollaan. Stuartin aion viedä avantoon, moottorikelkkailemaan ja ehkäpä Lappiin jollekin pikkuiselle porofarmille tutustumaan. Haha.

Penny on alkanut nukkumaan öitä. Unta saadaan nyt vihdoin kaikki. Laktoositon korvike ja noi vauva sössöt sopii näköjään hänelle hyvin.
Mä alotin tekemään tatskoja muutaman viikossa. Penny menee naapurin Jackielle hoitoon niinä päivinä muutamaksi tunniksi ja mä pääsen lempipuuhani pariin, piirtelemään ihoon. Elämä maistuu nyt paremmalta, niin paljon paremmalta. Penny on ihan hirveen onnellinen pikku tyttö. Se nauraa unissaan ja hereillä ollessa hymyilee valloittavasti ja jokeltelee.
Aiomme kasvattaa hänestä kaksikielisen, pitää siihenkin vähän perehtyä et miten se olis kaikista sujuvinta tehdä.

Oltiin Tamworthissa Country music festivaleilla koko perhe. Oli ihan huippu tapahtuma ja ihania ihmisiä. Monet meidät tunnisti Netflixistä siitä hääohjelmasta ja kaikki kovin ihasteli meidän vauvaa.

Olen miettinyt tässä, että pitäskö lopettaa koko blogi, mutta toisaalta tämä on kuin päiväkirjaa kirjottaisi ja sitä on sitten mulava lukea Pennylle isompana. Tarina hänen elämästään kaikkine jännine käännekohtineen.
Stuart on ihan myyty ja äärettömän rakastunut Pennyyn. Heillä on selkeä yhteys toisiinsa. Penny alkaa nauraa ja hymyilemään heti kun näkee isänsä naaman. On ihana katsoa kuinka hän pusuttelee Pennyn poskia ja rupattelee hänelle. Meidän perheen arkea täällä Ausseissa voit seurata videoin ja kuvin Facebookissa nimellä The Bonds Family 007.

Yhteistyössä www.disturb.fi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

V*ttu mitä paskaa :)

Fights and loving at the same time

What is happening in our relationship