Näin tapasimme ja tästä kaikki alkoi

Kerronpa teille pienen tarinan elämästä ja siitä sattumien summasta, mikä johti minut tänne missä nyt olen.
Olin ollut 9vuotta suhteessani ja erittäin onnellinen. Naimisissa siitä 7. Perhettä koitettiin perustaa monta vuotta ja lopulta lähdimme selvittämään syitä lapsettomuuteen. 2014 Sain lääkäriltä paperit ja suullisen tuomion, etten ole kykenevä saamaan biologisia lapsia. Siitä oikeastaan alkoi minun identiteettini uudelleen ohjautuminen. Otin kehoni täyteen tatuointeja, prosessoin omaa tyhjää oloani. Masennuin ja koin olevani epäonnistunut naisena. Vuoden piinan aikana rakensin itseäni uudelleen. Tatuoin kansaa, pyöritin omaa studiotani sekä Suomen Pin-up mallitoimistoa suurella liekillä. Julkisuus oli mukana kaikessa mitä tein, tv, radio, lehtihaastattelut ja tapahtumissa pyöriminen. Minulla oli kova pöhinä päällä, ollut oikeestaan jo vuodesta 2009 jolloin aloitin pin-up puuhat ja tatuoin harrastuksena. Firmat ja yrittäjyyden aloitin 2013.
Suhteemme ajautui synkempään tilaan minun ahdistukseni ja mihinkään kuulumattoman olotilani vuoksi. Tiesin exäni haluavan perheen ja tiesin etten voisi sitä koskaan hänelle tarjota. Olin henkisesti hyvin hyvin rikkinäinen ihminen.
Epätoivo lopulta ajoi minut aloittamaan keskustelun erosta. Halusin hänen saavan perheen ja sen mitä hän elämältään halusi, isyyden ja onnen. Minä taasen olin päättänyt ottaa toisen suunnan matkailun ja elämäntarkoituksen etsimisessä. 2015 helmikuussa Avasin suuni ja sain sanottua hänelle eräänä maanantaina, "musta tieks tuntuu et meidän yhteinen matka on nyt taivallettu". Hän sanoi tunteneensa ja aavistaneensa minun ajatukset. Me molemmat olimme shokissa. Ei ollut huutoa, ei ollut raivoa, ei riitaa. Sanoin "rakastan sinua niin paljon, että annan sinun mennä".
Itkettiin ilta saunanlauteilla ja pohdittiin meidän 10 vuoden yhteistä taivalta. Suru oli valtava.
Tiistain jälkeen hän tuli kotiin eropapereiden kanssa ja allekirjoitimme ne ja sovimme huonekaluista. Jätin hänelle kaiken. Asunto laitettiin samantien myyntiin.
Ke aamuna hänen lähdettyä töihin istuin keittiönpöydän ääressä tyhjin sieluin.
To pakkasin vaatteeni ja kenkäni sekä muun irtaimiston, mikä oli minun ja lähdin kotoota ennen kello kolmea, jolloin hän pääsi töistä.
En sen jälkeen enää palannut yhteiseen kotiimme.
Muutin to oman tatuointistudioni kellariin väliaikaisesti. Se oli outo kokemus.
Ero tuntui kamalalta. Hän oli paras ystäväni. Soittelimme joka päivä. Kannustimne toisiamme jaksamaan. Tuntui oudolta puhua erosta parhaan ystävän kanssa, joka oli se josta oli juuri eronnut. Tunteet sahasivat vuoristorataa ja oli hyvin vaikea keskittyä töihin. Media myllytti samaan aikaan ja kysymysten tulva oli rajaton.
Koin olevani vankina omassa elämässäni. Minua moni syytti ja moitti. Hänen siskonsa estivät minut samantien facebookissa ja eristivät ulos perheestä johon olin kuulunut 10 vuotta. En kuullut monista yhteisistä ystävistämmekään enää mitään. Puolia valittiin vaikkakin meillä ei keskenämme ollut mitään riitaa.
Makasin päivät ja valvoin yöt. Koin valtavaa ahdistusta.

Olimme sopineet yhteisen loman Dominikaanisiin 10 vuoden suhdetta juhlien. Peruimme sen ja minä muutin omat lentoni Thaimaahan. Lento lähti tasan kaksi viikkoa erostamme.
Lähdin yksin Thaikkuihin, selvittämään päätäni.

Sain hotellista hääsviitin, koska ei ollut yhden henkilön huoneita jäljellä. Tuntui täysin absurdilta olla lomalla yksin ja pärjätä yksin, lentää ja selvitä reissusta. Maailma tuntui aukenevan, kun oli yksin kaiken seassa. Ihmiset olivat mukavia. Tutustuin kymmeniin hienoihin ihmisiin. En pelännyt.
Kolme päivää reissussa oltuani, lähdin varaamaan tatuointiaikaa paikalliseen tatuointistudioon Celebrity Ink:in.
Varasimme ajan tiikeri tatuointiin sekä tv kuvauksiin tekoprosessista. Istua rupattelimne henkilökunnan kanssa sohvilla, kun sisään paukkasi valtavalla energialla hyväntuulinen ja kovaääninen australialainen. Hänellä oli päällään surffi shortsit ja hihaton jossa oli tiikerin kuva.
Koko studio raikui kun hän iloisena selitti olevansa sen verran kännissä, ettei luottanut itselleen lompakkoa mukaansa joten tulee hoitamaan varausmaksunsa myöhemmin tällä viikolla. Hän oli lähdössä ulos ja katsahti minuun, sanoi "kivat tatskat" joihin minä sanoin "kiva hihaton, anna se mulle". Siinä väännettiin pari lausetta vittuilevaan sävyyn ja hän poistui nauraen.
Lähdin seuraavana iltana kaupungille bilettämään ja kuljin tatskaliikkeen vieressä olevaan shottibaariin. Näin samaisen hepun riehumassa pöydän päässä ison porukan kanssa. Mietin, että on siinä seuramies, ällöttävän hyvännököinen naisten naurattaja lihaksineen. Alkoi kuitenkin kutkuttaa mennä jutulle, koska hän oli selvästi hyvin energinen ja erottui joukosta. Hetken siinä mietin, että enhän minä mistään pokaus jutuista tiedä 10 vuoden suhteen jälkeen. Mutta ajattelinkin sitten vain kysyä mahtaisiko hän tietää wifi koodia siihen tatskaliikkeeseen kun oli vakioasiakas kuulema ja studio oli baarin vieressä.
Kävelin kimonossa herran viereen, kopautin olkapäähän ja kysyin "hi do you remember me?" Johon hän vastasi suoraan ja selkeästi "no". Sehän meni hienosti, ajattelin. Sanoin siihen sitten vain että "ei siinä mitään, unohda". Jolloin hän otti askeleen taaksepäin ja sanoi, että "odotas nyt, virkistä muistiani". Tokaisin vaan kylmän viileästi, olinhan nyt kovapintainen itsenäinen sinkkunainen, että "eilen tatskastudiossa törmättiin mut ei siinä mitään, mul ei o aikaa tällaselle paskanjauhamiselle", lisäten, etten todellakaan ollut iskemässä häntä.
Hän siihen tokaisi, että "kappas olet se tyttö tiikeritatuoinnein, en tunnistanut sinua vaatteet päällä". Oikeesti siis oikeestiko joku käyttää tota fraasia. Aloimme molemmat nauraa ilkikuristen kommenttien sinkoilemana. Hän halusi tarjota pahoitteluksi drinkin, josta kieltäydyin sanoen että minä maksan omat drinkkini ja saatan jopa tienata enemmän kuin sinä. En tarvitse mitään ilmaista keneltäkään, pärjään yksin. Siitähän hän innostui, sanoi olevan ensimmäinen kerta kun hän kuuli jotain sellaista naisen suusta.
Asiat johtivat toiseen ja vietimme kolme päivää tiiviisti yhdessä seikkaillen saarilla ja kaupungin yöelämässä. Tuntui vapaalta.
Ensimmäinen yhteiskuva

Phi Phi saaret johon Stuart halusi viedä minut veneilemään



Yritti varastaa suudelman

Ammuin paremmin, kuin Stuart


Pidimme yhteyttä siitä lähtien. Maaliskuun alussa olimme Thaikuissa ja Toukokuussa matkustin hänen luokseen Australiaan koko kuukaudeksi. Selvitin syvään ja hartaasti, etten halua suhdetta, olen juuri eroprosessissa ja en tule koskaan saamaan lapsia. Hän ymmärsi ja antoi minun olla juuri niinkuin sopi minulle. Tuntui kiehtovalta saada hyväksyntää.

Matkustelimme 2015 Laosiin, Hawaiille, hän tuli Suomeen elokuussa ja lopulta otin hypyn tuntemattomaan. Myin kaiken, muutin Australiaan Syyskuussa 2015.
Avioiduimme maistraatissa Marraskuussa 2015. Häämme kuvattiin Australian televisioon osana tv sarjaa nimeltä Australia's Cheapest Weddings. Häämatka vietettiin Thaikuissa, samassa paikassa Joulukuussa.

Vuosi 2016 meni uuden opettelussa, uudessa maassa, työlupien odottelussa, maaseudulla farmilla ja oman minäkuvansa uudelleen kanavoinnissa. Oli hyvin vaikeaa monta kuukautta. Koti-ikävä oli ääretön. Tunne tyhjyydestä kasvoi ja olotila jossa koin olevani täysin hyljätty ja unohdettu.
Vieroitusoireet Suomesta, vanhasta suhteesta, omista tavoistani ja julkisuudesta olivat arkipäivää. Irtipäästö oli hyvin vapauttava tunne kun sen lopulta sain aikaiseksi.
Lopetin mallitoimistonikin Suomessa elokuussa 2016. En jaksanut jatkuvaa silmätikkuna ja vainottuna oloa kiusaajiltani. Päästin itseni vapaaksi.
Sen jälkeen masennuin jälleen, en niin syvälle mutta tarpeeksi. Olin pitänyt pinup touhua ja naisten tsemppaamista elämäntehtävänäni ja nyt koin ettei minulla ollut enää sitäkään vähää. Keskustelimme mieheni Stuartin kanssa tuntikaupalla olotilojani ja lopulta sain itseni jälleen kasaan.
Kävin Joulukuussa 2016 Suomessa. Koin olevani eri ihminen. Olin päässyt vihdoin sinuiksi itseni ja tekemisteni kanssa. Ei ollut negaatiota elämässäni enää, eikä yhtään ovea auki sieluuni sitä satuttaakseen. Olin vahva.
Olin myös lihonnut ihan helvetisti. Koko elämäni olin elänyt vaa'alle, taistellut senttimetreistä, paasannut muille itsensä hyväksymisestä kokematta tyytyväisyyttä itseäni kohtaan. Olin ollut tekopyhä ja feikki, oikeastaan enemmänkin sokea sillä enhän tajunnut itse sitä miten hieno yksilö olenkaan kaikkine vikoineni. Lihoin siis loppu vuodesta reilut 8 kiloa. Painoni oli nyt Tammikuussa reippaat 70,4kg. Astuin vihdoin vaa'alle ja repesin nauramaan. Olin elänyt niin monta vuotta ajatuksessa, että se on maailman loppu jos vaaka näyttää ikinä yli 65kg. Nyt oli se päivä ja minä nauroin. Nauroin vapautuneesti, nauroin hysteerisesti, nauroin kuin olisin vihdoin tajunnut omat sanani. Olin onnellinen. Koin niin suurta onnellisuuden tunnetta eräänä päivänä autoa ajaessani, että aloin laulaa ylistyslauluja elämästä, itkin nauroin ja tunsin että osaan lentää. Elämäni oli vihdoin balanssissa. Olin ymmärtänyt, että elämällä ei ole tarkoitusta. On vain tämä hetki ja kuolinvuoteella pystyt katsomaan taaksepäin kaiken sen mitä olit ollut ja tehnyt, ihmiset joita olit koskettanut ja valinnat jotka johtivat asioihin, se oli elämäsi tarkoitus. Vapautuminen ja stressittömyys valtasi mielen. Aloin kuntoilla ja tällä kertaa vain itseäni varten, en valokuvia tai muita tuomitsevia katseita varten.
Treeni oli sovittu 12 viikolle. Sain treenattua neljä. Mitään kehitystä ei tapahtunut. Ihmettelimme pt:n kanssa, mistä mättää, mutta siitä liioin ressaamatta.
Helmikuun alussa koin olevani voimissani. Olin niin hyvilläni elämästäni. Tunne oli kuin olisin ollut kaiken haluamani saavuttanut. Sanoin jopa , ettei olisi lainkaan murhe jos nyt kuolisin, sillä kaiken olen nyt tehnyt.
Olin äärettömän väsynyt monta päivää. Lopulta kun aloin yökkäilemään treenien jälkeen, kysyi Stuart milloin minun menkkani olivatkaan viimeksi. Laskeskelin ja totesin että Jouluaattonahan ne. Repesimme nauramaan vitsille, että olisinkin raskaana. Tiesimme sen olevan mahdotonta. Hain kuitenkin testin 2.2 ja positiivinenhan se oli. Mikä järkytys. Mikä epäusko, paniikki, hysteria ja valtava tunnekuohu. Sain raivatit. Yllättävä reaktio, mutta kyllä. Koin saaneeni juuri elämäni ekaa kertaa balanssiin ja pääkoppani, työkuviot ja kaiken järjestettyä kun tämä pommi iski vasten kasvoja. Toisaalta positiivinen toisaalta oman elämän uudelleen kaavoittaminen, jälleen. Väsyin. Stuart ei ole halunnut koskaan lapsia. Hänellä oli vahvat perusteet miksi ei ja se seikka meidät yhteen niin kovin sitoikin. En voinut saada ja hän ei halunnut. Nyt koko suhde joutui vaakalaudalle. Hän itki, minä itkin ja pohdimme että kaikki mitä me olimme on nyt poissa. Jouduimme lopulta käymään terapiassa selvittämässä tilannetta. Se se vasta oli turha reissu. Terapeutti oli niin kiehtoutunut tarinasta ja meidän tavasta se esittää, että sanoi kun olisi teatteriesitystä katsonut. Hänellä ei ollut mitään annettavaa ja poistuimme istunnosta hölmistyneinä.
Sovimme, että tästä selvitään ajan kanssa ja lapsi pidetään. Uskoimme, että kyllä tähän ajatukseen tottuu ja elämä rakentaa itsensä uudelleen.
Pahanolon nujertamana olen nyt maannut sängyssä seitsemän viikkoa. Yrjönnyt parhaimmillaan 14 kertaa päivässä. Laihtunut 7 kiloa ja joutunut siirtämään kaikki tatuointiasiakkaat tuonnemmaksi. Stuart tekee 14 tuntista työpäivää kaivoksella ja on saanut asennettaan paremmaksi.
Vauvan sydänäänet muuttivat kaiken. Silloin molemmat tajusimme mihin tämä kaikki johtaa. Nyt asennoidumme perhe-elämään ja suhteemme on vahvempi kuin koskaan.

With love Sini Ariell

Collaboration with unique leggings and attitude clothing www.disturb.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Myönnän virheeni ihmisenä

V*ttu mitä paskaa :)

New Year's Happy News