Sini Ariell's blog

Olen ollut raivohullu myönnän. Kesti 34 vuotta ymmärtää riippuvuuteni raivoon ja saada vihdoin vihani hallintaan. Olin tottunut olemaan se "nopeasti kimpaantuva, äkkipikainen, tempperamenttinen, raivohullu, hermoheikko, raivopää". Ystäväni olivat tottuneet toteamaan kerta toisensa jälkeen, että "no sen nyt arvasi, että Sini sai sitten karmeet raivarit", tai " Sini nyt vaan on sellanen raivooja, se ottaa kierroksia ihan satunnaisista jutuista ja vetää hirveet kilarit, kyllä se siitä sitten rauhottuu". Kyllä, olin se lämminsydäminen ihanan rakastettava Sini ja sitten se toinen puoli minusta oli aivan ääripää, täynnä vihaa ja hyökkäävää verbaalista tai fyysistä agressiota. Yhteistyössä Disturb.fi Rakastin raivoamista. Kunnon raivarit nostivat ihon kananlihalle ja tunsin olevani kuolematon. Adrenaliini virtasi kehossani ja sain aina syyn huutaa ja karjua milloin mistäkin. Yleensä syynä ei ollut ihminen jolle raivosin vaan jokin asia mikä mielestäni oli

I'm a rage maniac, I admit it. It took me 34 years to understand my addiction to rage and finally get my anger under control. I was used to being the one who is "quick to blow a fuse, short tempered, temperamental, a rage maniac, a bunch of nerves, a ragehead". My friends were used to stating time and again that "well, you could have guessed that Sini would have a horrible fit of rage", or "Sini just is that type of rager, she gets wound up by completely random things and throws a huge fit, she'll calm down in a bit". Yes, I was the warm-hearted lovable Sini and then there was the other side of me, the total opposite, full of hate and confrontational verbal or physical aggression. I loved to rage. A proper fit of rage brought goosebumps and made me feel immortal. The adrenaline flowed through my body and I always found a reason to yell and shout about one thing or another. Usually the reason wasn't the person I was yelling at but something th