Viikonloppuna riideltiin oikein urakalla

Tää aika onkin yht'äkkiä kulunut siihen pisteeseen, että enää 28 päivää jäljellä.
Käytiin tänään lääkärissä sopimassa sektio aika. Vauvan ja minun terveyden vuoksi lapsi leikataan, mikä on mulle ihan ok. En halua riskeerata vauvani terveyttä millään mahdollisella tavalla.
Joten joo, sektiopäivä on 28.9. Todella uskomaton fiilis, toisaalta haikea ku tuntuu etten kerinny edes tähän raskaus juttuun mitenkää edes mukaan, kun se onkin jo yllättäen loppusuoralla.
En ole jaksanut ilakoida koko raskauden aikana juurikaan, saati perehtyä mihinkään kirjallisuuteen aiheesta.
Mulla diagnosoitiin Hyperemesis Gravidarum, eli suomeksi hyperemeesi, vakava raskausajan pahoinvointi. Ensi ma menen taas tiputukseen ja ilmeisesti sitä jatketaan muutaman päivän välein aina synnytykseen asti.
Olen aina ollut hulluna leggingseihin.
Uniikeimmat olen löytänyt Disturb.fi:stä 

Kysyjille ja seuraajillemme tiedoksi.
Stuartin palanut käsi voi jo paremmin. Iho on tervehtynyt ihosiirrosta ja hän on palannut töihin normaalisti. Freddy Krugerin kädeltähän se näyttää vielä, mutta sanoivat sen palautuvan paremmaksi.
Tämä isyyden hyväksyminen alkaa ehkäpä pikkuhiljaa valjeta hieman positiivisempana tunteena, mitä se on tähän asti hänelle ollut.

Tapeltiin ihan karmee riita viime viikonloppuna, siinä huudettiin molemmat kurkut suorana turhautumiset ja ahdistukset ilmoille. Meidän kodissa saa huutaa ja riidelläkin välillä. Lähinnä Stuartia näytti ahdistavan ajatus, jos hän päätyy sidotuksi tähän suhteeseen ja pelko asioiden tai suhteemme huonommaksi muuttumisesta. Pelko minun muuttumisesta jälleen raivohulluksi äitiyden myötä (minulla oli vakavia vihanhallinta ongelmia, jotka selätettiin viime vuoden puolella). Erilaisia pelkotiloja ja epäröintiä omasta aikuisuudestaan hänellä näytti olevan, eikä niinkään inhoa lapseen tai isyyteen liittyen. Vapauden ja matkustelun menettämisen, sekä oman identiteetin kadottamisen pelko oli myös keskustelun aiheena. Ilmeisesti liikaa huonoja tarinoita eronneilta työkavereilta ja pelko siitä että oma elämä ja vapaus loppuisivat tähän. Olen niin kiitollinen, että riideltiin ja putsattiin ilmaa. Tänään kun lääkäriltä tultiin, kysyin millanen fiilis hänellä on ja hän sanoi olevansa ehkä hiukan jännittynyt, kun tämä raskaustaival on pian taputeltu ja pääsee ns.tositoimiin pelottavalta tuntuvan asian käsittelyn suhteen. Kyllähän sieltä muikea virnistys tuli mukana, kun sanoin että, kuvittele sinusta tulee isä 28 päivän päästä. Niin absurdi kuvio kaiken kaikkiaan. Revettiin molemmat vain nauramaan.





Koko tämä vuosi on ollut karmea ja erittäin vaikea kaikkineen. Mun olotilat ton yrjöömisen kanssa, kuukausien unettomat yöt levottomien jalkojen kanssa, Stuartin palanut käsi ruljanssi, sekä hänen hyvin syvä ja ahdistava isyyden prosessointi ja sen ymmärtäminen (hän ei koskaan halunnut isäksi, nai lapsettomuudesta kärsivän naisen ja lopulta tilanne kääntyikin näin..) Lopulta kehonikin antoi periksi ja päädyin tiputukseen. Olen nyt käynyt kahdesti ja se on onneksi auttanut.

Koko koettelemus on toki onnen kuorruttama, sillä en voisi olla yhtään enempää onnellinen elämääni vastoinkäymisistä huolimatta.
Olkoon kuinka vaikeaa vastasyntyneen kanssa, ei haittaa sillä minusta tulee sittenkin äiti.
Tämä Jumalan lahja ja koko koettelemus on lähentänyt meitä tiiminä ja pariskuntana suuresti, vaikkakin toisaalta tuntuu, ettei "meitä" ole enää olemassakaan. Suhde on muuttunut ja paljon olen kokenut välttelyä, ymmärtäen sen ja hänen prosessoinnin, antaen tilaa käsitellä sitä omalla tavallaan.
En silti voi välttää virnuilematta ajatukselle, kun Stuart saa ensi kertaa vauvansa syliinsä. Tiedän hänestä kuoriutuvan yhden upeimmista isistä maan päällä.

Minua jännittää ja ilahduttaa kaikki tämä elämän monimuotoisuus.
Kaksi vuotta sitten pidin kirpparia omassa Helsinki kämpässäni, valmiina muuttamaan Australiaan 27.9.2015. Nyt miltei samana päivänä kahden vuoden kuluttua tuosta hetkestä olen saamassa elämäni suurimman lahjan, oman ihmisen, oman lapsen, parhaan ystäväni/ aviomieheni/rakastajani kanssa, kolmannen pelaajan tiimiimme. Koen niin äärimmäistä rakkautta ja onnea, sekä hyvin vahvaa jännitystä miten Stuart muuttuu ja miten me muututaan yhdessä siitä mitä oltiin, siihen mitä meidän nyt täytyy ruveta olemaan.


Vanhemmuus on elämän suurin ura ja se saattaa tulla omana valintana tai yllärinä, mutta silti se työ minkä teet vanhempana on elintärkeä täysin viattomalle ihmiselle. Sinä muokkaat siitä ihmisestä omalla työlläsi sen, millaisen parhaaksi näet ja lapsesi muokkaa sinua itseäsi vastineeksi.  Lapsesi kasvaa niillä opeilla sekä omalla persoonallaan yksilöksi yhteiskuntaan. Vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys, se on valtava siunaus ja lahja.
Olen niin kiitollinen saadessani tämän mahdollisuuden.
Uskomattoman hyvä fiilis!
Tässä on mun pieni videoklippi suomeksi. Sisältää fiiliksiä ja tunteita lapsettomuuden kääntymisestä äitiyteen
https://www.facebook.com/Siniariell/videos/1342518742513571/



Hei jos haluat seurata videoin meidän perheen arkea ja katsoa hieman taivaltamme vuoden alusta, Stuartin ja mun aitoja/raakoja keskusteluja tästä vauva-aiheesta, klikkaa www.facebook.com/thebondsfamily007
Fotos by Bec Bushell RFB Photographics


Rakkaudella
Sini Ariell


Yhteistyössä www.disturb.fi

Kommentit

  1. Kiitos kun jaat sun tarinaa! Sun tarina antaa niin paljon, se että uskallat jakaa sen! Itse kärsin 3vuotta raskaudettomuudesta, vaikka olenkin puolessa välissä 30 vasta. Mulla miehellä raskaita kokemuksia eksän kanssa lapsista, ja sun tarina saa uskoa, et ehkä seki vielä innostuu tän joulukuun vauvan kanssa elämiseen, vaikka yhteinen päätös lapsi oliki, mut silti se on arka ja vielä rankka aihe, ku seki miettii, jätänkö sen ku lapsen saan, vak hylkäänkö muuten meidän suhteen ja meidät. Kiitos suunnattoman paljon. Oot ihana ihminen ja roolimalli❤

    VastaaPoista
  2. Miehet muuttuu kummasti kun saavat osallistua lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Tehkää asiat yhdessä♡♡

    VastaaPoista
  3. Kuten edellinen kommentoija, samaaa mieltä: anna Stuartin tehdä mahdollisimman paljon vauvan kanssa, niin niille kehittyy luja side Pienen Elämän alkupäivistä lähtien.

    Äitinä oleminen on maailman raskain ja palkitsevin homma, todellakin tulee päiviä kun ei mee ihan putkeen mut kun kattoo vähän suurempaa kuvaa, ne on vain niin pieniä hetkiä elämästä..

    Tsemppiä leikkaukseen, lämpöä ja rakkautta niihin ensimmäisiin ihaniin hetkiin kun vihdoin tapaatte! <3 Olet ihana <3

    VastaaPoista
  4. Olet sittenkin lämmin aito ihminen vaikka sain sinusta kylmän oloisen kuvan HelsINK-ohjelmassa :) Hmm, vaikka olet tuntematon ihminen toivon todella että miehesi pysyy rinnallasikun vauva-arki potkaisee kunnolla päälle. Kuulostaa vaan siltä että hän on todella huolissaan monelta aspektilta miten hänen tulevaisuutensa tulee muuttumaan. Olet sitkeä kun olet tukenut häntä, minä en siihen olisi pystynyt vaan olisin vaatinut mieheni tukevan _minua_ kaikessa raskauspahoinvoinnissa. Olisi mielenkiintoista jos joskus avaisit tarkemmin tuota vihanhallintaongelmaasi. Kuulostaa nimittäin tutulta. Minä itse olen ollut todellinen raivotar ja olen yrittänyt työstää itseäni sekä minun että mieheni takia. Meidän parisuhteemme vuoksi. Hidasta edistymistähän tämä on mutta jokainen askel eteenpäin on voitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa tässä olikin mahdollisuus kommentoida nimelläkin :) Mukavampihan se on ehkä sinulle nähdä kommentoijan nimi kuin pelkkä anonyymi. Eli tuo "Olet sittenkin lämmin aito ihminen" oli minun kirjoittamani. Kovasti voimia sinulle sinne. Vähän kuulostaa siltä että turhan paljon kannat nyt omilla harteillasi, ja toivon todella että sinulla on ystäviä joiden kanssa läpikäydä asiaa. Lämmin halaus :)

      Poista
  5. Alunperinkään tuo ei ole kuulostanut kovin terveeltä parisuhteelta. Toinen kun ei vaan halua lapsia, niin ei sille vaan voi mitään. Pakotukseltahan tuo tuntuu.

    VastaaPoista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyt riittää Woketus

What is happening in our relationship

Say no to woke