Matkablogi Suomeksi: Egypti Cairo

Egypti oli shokki

Laskeuduimme aavikolle aamusta ja ajoimme uberillä hotellille, joka sijaitsi 74km päässä, ihan pyramidien vieressä. Parvekkeelta näkyi isoin pyramidi jylhäänä patsaana ja eri kellonaikaan sen pinta näytti erilaiselta. Hotellimme oli viiden tähden Marriott Mena House. Allasosasto ja ruoka sekä palvelu oli aivan ykkösluokkaa. Kaikki muu olikin sitten aivan jotain muuta.

Aamulla lähdimme aikaisin rattaiden kanssa helteessä kävelemään pyramidi-alueen porteille, jotka sijaitsivat ihan hotellimme vieressä. Portilla oli sekatavarakauppa ja kymmeniä egyptiläisiä miehiä kuhisemassa erilaisten ehdotustensa kera. Kaikki halusivat myydä jotain ja keskustella hinnoista. Ahdistavaa oli heidän tarpeensa koskea Pennyn hiuksiin ja käsiin. Pidin käsidesin rattaissa ja putsasin hänen käsiään usein, jottei hänelle tullut pöpöjä, tiedä minkälainen hygienia taso paikallisilla on. Ystävälliset ihmiset muuttuivat salamana raivokkaiksi ja pettyneiksi, jollet ostanut heidän tarjoamiaan asioita, esim rannekoruja, kelloja, laukkuja tai retkiä.
Päädyimme hevosaitauksen viereen porttien sisäpuolella. Hiekka pöllysi tuulessa ja muoviroskat olivat muodostaneet polkuja hiekassa. Hevoset olivat laihoja ja heillä kaikilla oli pahoja hiertymiä antiikinaikaisista rattaista, joissa turisteja kuljetetaan kuulema 7-16 välisenä aikana solkenaan. Tuntui pahalta, mutta muuta vaihtoehtoa ei meille annettu. Alueelle ei kuulema saanut kävellä.
Hyppäsimme porukalla kärryyn ja otimme muutaman askeleen eteenpäin, kunnes alkoi neuvottelu hinnasta. Oli tarjolla kolme erilaista reittiä, tietysti ne myytiin sillä saarnalla, ettei olisi mitään järjenhäivää ottaa muuta kuin kallein mikä oli tänään tosin erikoistarjouksessa ja vain meille. Hinta oli yli 100€ per nokka. Siitä sitten tingattiin +40 asteen helteessä, ihon liimautuessa hevoskärryn tuolin selkänojiin. Onneksi kärryssä oli katto varjona ja kastelin Pennyn kauttaaltaan juomavedellä, viilentääkseni hänen ihoaan. Isin neuvoma kikka. Toimi äärettömän hyvin sekä vauvalla että meillä. Vaatteiden kuivuessa, ihon pinta viileni mukavasti.
No hinta saatiin tingattua 70€, sopu saatiin sillä ilveellä, että tyttäremme silmät olivat siniset. Noooh, ratsastimme kärryillä muoviroska viidakon läpi Mena kylään, kohti pyramideja. Hassua että ne näyttivät olevan ihan vieressä, mutteivät sitten kuitenkaan. Ratsastusretki kesti kylän läpi noin 20min. Kylä oli hökkeliä hökkelin perään ja kerjäläisiä sekä roskaa täynnä. Keskeneräiset rakennukset olivat verotussyistä kuulema. Joka kerta kun pysähdyimme, oli joku tuputtamassa jotain kokkaretta tai pyytämässä rahaa.

Pyramidit olivat kauniit kaikessa yksinkertaisuudessaan. Oli uskomatonta katsoa niitä niin läheltä. Ne sijaitsivat kukkulalla ja kaupunki laaksossa. Aikaa ennen kaupungin tilalla oli virrannut vuolaana Niilin joki. Pyramidien sisään pääsi ryömimällä tunnelin läpi ylä ja ala-viistoon. Haudat sijaitsivat kivilaareissa mitä ilmeisimmin. Isoimman pyramidin keskelle kun kapusin, ymmärsin kuinka äärettömän vaikea oli ne rakentaa. Täysin käsittämätöntä. Yksi kivi pyramidissa painoi oppaan mukaan yli 5000kg ja kiven koko oli miltei ihmisen mitta. Miten ihmeessä ne oli rakennettu? Ilmanvaihtotunnelit kulkivat pieninä neliön muotoisina reikinä läpi pyramidin ja kuulema suurin osa pyramidien sisällöstä on täysin kenenkään tietämättömissä. Eli kukaan ei oikeastaan tiedä miten ne on rakennettu, kuka ne on tehnyt tai mitä niiden sisällä on, käsittämättömät monumentit. Oli henkeäsalpaavan jännittävää päästä pyramidien sisään ja nähdä muutkin ympäristössä olevat hautakammiot kaikkine seinämaalauksineen. Kannattaa katsoa videoklipit Facebook sivuillamme Thebondsfamily007




Samaisena iltana menimme Niilin joki-risteilylle. Karmiva kokemus kaikkineen. Kiinalaiset tunkivat paattiin bussilasteittain. Buffet pöytä oli katettu kauniisti, mutta kun he ilmoittivat sen olevan auki, kiinalaiset rynnistivät kahmimaan kaikista laareista sekä sormin, että kauhoin, raapien pinnat kakuista ja maistellen ruokia laarien äärellä laittaen osan takaisin. Ruoka oli huonoa, kylmähköä ja toisin sanoen halpaa ja vanhentunutta. Perunavuoka tuoksui ummehtuneelle kellarille ja liha oli sitkeää kuin auringossa näivettynyt häpyhuuli.
Henkilökunta ei puhunut englantia, eikä retkeä parantanut musiikkiesitys, jossa englannin kieltä taitamaton pariskunta koittivat huutaa mikrofoneihin Peter Andreen Living la Vida Locaa kolmen diskovalon vilkkuessa taustalla. Kiinalaiset riehaantuivat karaokeen ja lauloivat lyhyitä otteita nuotinvierestä rock asenteella. Laulaja mies osoitti minulle No woman No cry kappaleen, mikä oli suloista kylläkin.
Vene lipui Niilin virtaa auringon jo laskeuduttua mailleen. Kaupungin valot kimmelsivät veden pinnassa kauniisti.
Löysimme tiemme ulos kannelle, jossa vietimme lopun kahden tunnin risteilystä. Tahmea kokolattiamatto tarttui läpykkäisiin, matkallani vessaan. Joku oli juuri yrjönnyt pönttöön, jättäen hommat lillumaan. Paperia oli vedetty koko rulla lattialle ja haju oli silmiä kirvelevä.
Pieni kiinalainen nainen tunki jonon ohi itsensä vessaan minun vuorollani. Siinä me sitten seisoimme samaan aikaan, hänen pestessä käsiään ja minun vaihtaessa vaippaa Pennylle. Nainen työnsi minut kädellä syrjään ottaen paperia kuivatakseen kätensä ja ulostautui ovi paukkuen. Lukitsin oven ja hoidin asiani loppuun. Oven avatessani, kukas se siinä seistä toljotti näyttäen neljää sormea minulle. Se pieni kiinalainen. Aloin nauraa kiukun puuskaiselle aasialaiselle, joka vilahti takaisin vessaan. Edelleenkään en ymmärrä, miksi näille reissun kiinalaisille ei ollut kukaan opettanut käytöstapoja.
Vihdoin pääsimme paatista pois ja takaisin hotellille.

Seuraava päivä meni nukkuessa univelkaa. Pennykin nukkui vieressäni miltei 12h. Hän on ollut niin reipas koko retken ajan, syöden juoden ja leikkien milloin missäkin. Hänen kellonaikansa on edelleen Australian ajassa, joten uni tulee kun on sen aika. Eipä se ole meidän menoa haitannut.

Opin, ettei kannata jutella kenellekään, kaikki haluavat sinulta jotain. Vänkäämisessä, ettet halua ostaa jotain, menee aina hetki. Älä koske mihinkään, ellet halua ostaa sitä, moni vetoaa siihen "kun koskit jo niin nyt ostat". Hymyile ystävällisesti ja jatka matkaa. Älä anna ihmisten tulla liian lähelle, näpistelijöitä on liian paljon väen tungoksessa. Cairossa on 30miljoonaa ihmistä ja miltei jokainen on vailla elantoa. Ole siis varuillasi äläkä tartu ensimmäiseen tarjoukseen.

Egypti jäi taakse kolmen päivän jälkeen, enkä voisi suoraan sanottuna olla helpottuneempi, päästessäni pois täältä. Jopa lentokentälle saapuessamme, bussikuski nousi autosta ja repi laukkumme kärryihin. Sanoimme, että hoidamme itse. Hän väen vänkää halusi ajaa kärryt terminaaliin. Pysähtyi keskelle terminaalia, käsi ojossa sanoen "give me money". Sanoimme, että olisimme hoitaneet ihan itse, että No money. Hän toisti käsi ojossa kiivaasti mantraansa. Me nappasimme kärryt ja sanoimme bye bye, johon hän vastasi kiroamalla meidät kättä heiluttaen. Tullitarkastusjonossa, mies otti laukun ja nosti hihnalle, Give me money jälleen kerran. Eipä herunut hänellekään. Saimme kiroukset niskaamme jälleen. Vaipan vaihto vessassa, nainen ojensi hymyillen paperia kun kuivasin Pennyä ja tivasi käsi ojossa Money money money, kun sain vaipan takaisin. Sanoin vaan, että Bless you ja kiitos ja näkemiin. Ei koskaan enää Egyptiin.


Yhteistyössä
www.disturb.fi
www.suomikasino.fi
www.honkajoenpanimo.fi
www.muotiputiikkihelmi.fi
www.daddysgirl.fi
www.amadastore.fi

Kommentit

  1. Greetings to every one that is reading this testimony. I have been rejected by my husband after three(3) years of marriage just because another woman had a spell on him and he left me and the kid to suffer. one day when i was reading through the web, i saw a post on how this spell caster on this address gbojie spiritual temple , have help a woman to get back her husband and i gave him a reply to his address and he told me that a woman had a spell on my husband and he told me that he will help me and after 2 days that i will have my husband back. i believed him and today i am glad to let you all know that this spell caster have the power to bring lovers back. because i am now happy with my husband. Thanks for Dr,gbojie . His email: gbojiespiritualtemple@gmail.com OR.His WhatsApp Number:+2349066410185 or check out his website: http://gbojiespiritualtemple.website2.me

    VastaaPoista
  2. I am one of those people who said, “I’ll never call a psychic or a magician or whatever” to help me with my problems – least of all my love problems, but I reached the point where I knew I needed some guidance, and I’m so glad I found this man called dr.ajeghe. When I nearly lost David in one of ouar stupid,fights (he broke up with me), I thought I had lost everything.i cry all day and think that he will never come back to me again.i read so many testimony about Dr. ajeghe love spell,how he help to bring back ex lover back.I quickly email him.and also get back my husband with his love spell. And when I was at my most desperate,he didn’t take advantage of me. You performed a very good service for a person in true need. I don’t know how you did it, or how this magic works, but all I know is, IT WORKS!! David my husband and I are happily back together, and I’ll always be grateful to dr.ajeghe email him for any kinds of help is very capable and reliable for help ajeghespelltemple@gmail.com or WhatsApp him +2349069171173
    His Blog> https://ajeghespelltemple.blogspot.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suuri ilo kuoli sisälläni

Happiness died inside of me

Story of our difficult pregnancy until having a baby