Marraskuun mietteitä

Marraskuu 2/2

Vauva on nyt pian 7 viikkoa vanha ja kilon painavampi, kuin syntyessään. On ihmeellistä katsoa miten kasvot ja keho muuttuvat, sekä pienen ihmisen koko olemus. Saimme ensimmäisen hymyn muutama päivä sitten. Miten jokin asia voikaan pyöräyttää sydämen niin solmuun. Tuntui sen pienen hetken niin tärkeältä toiselle, hän oli siellä silmiensä katseessa, hymyn antaessa minulle. Mikään ei ole koskaan tuntunut samanlaiselta. On uskomatonta kokea tätä kaikkea äitiyden riemua. Vaikka tiesinkin aina että haluan äidiksi, ei minulla ollut mitään hajua, mitä se tarkoitti. Äitiys, sana merkitsee vasta sitten jotain, kun on itse äitinä toiselle.
Tuo pieni lapsi on niin täysin riippuvainen minusta. On outoa olla jollekin niin tärkeä, niin äärettömän tärkeä.
Halusin kirjoittaa tämän blogin näistä fiiliksistä, sillä uskon niiden muutoin unohtuvan ja muuttuvan itsestäänselvyyksiksi.
Kun katson vauvaani ja ihastelen hänen pieniä sormia, kaikki hänessä on niin täydellistä. Pieni nenä tuhisee, suu napsuttaa ja kädet vispaa holtittomasti. Hän selvästi tunnistaa minun ääneni ja rauhottuu itkusta parhaiten minun tai isänsä sylissä. On samaan aikaan ihan helvetin raskasta tämä koko touhu ja samalla maailman ihaninta. Miten jotain asiaa voikaan rakastaa niin paljon. Aiemmin kun näin äitejä kantaessaan vauvojaan, en siitä sen enempää tiennyt, miltä se oikeasti tuntuu. Se tunne kun kannat pientä nukkuvaa vauvaa sylissäsi, omaa onnellisuuttasi, omaa rakkauttasi, se on jotain ihan uskomattoman upeeta! Tekee vain mieli suukottaa sen päätä samalla kun kävelee ja koko ajan on vain huippu eufoorinen tunne siitä, että se on minun eikä kukaan sitä vie minulta pois. Minun vauva on minun kaikkeni. Vaikka joinain päivinä meneekin hermo sen kiljumiseen ja itkuun niin silti kaikki unohtuu heti, kun hän vihdoin rauhottuu.

Penny on hirmu vahva vauva. Iso tyttö 57cm ja 5.3kg nyt viikolla 7. Hän kannattelee omaa päätään ja on kannatellut jo miltei muutaman viikon ikäisestä saakka. Hän tykkää olla sylissä ja iholla. Penny nukkuu aina kaikki automatkat ja hauskinta on se, kun hän nauraa unissaan. Äiti ja iskäkin pisti merkille, kun hyssyttelivät häntä, että nauraako se. Penny on tosi ilmeikäs ja usein repeänkin nauramaan, kun katson hänen vääntelyään ja kakkaamisen ähellystä. On huvittavaa, että minusta kuoriutuikin niin pehmo samoin Stuartista.
Olemme molemmat ihan myytyjä tälle pienelle. Penny on meille kaikki kaikessa.

Talomme rakentuu ison tonttimme toiseen päähän. Tällä hetkellä isäni on täällä lomailemassa ja jeesailemassa rakennuksella. Olemmekin nyt päättäneet laajentaa taloamme hurjasti isommaksi. Puolet talosta on jo miltei valmis ja nyt rakentuu meidän makkarin puoli. Stuart tekee 14 tuntisia työpäiviä ja kaikki vapaapäivät hän viettää rakennuksella. Minä pyöritän kotia, ruokaa ja pyykkivuorta. Näin ne kaikki viikot juoksee eteenpäin ja meidän pieni perheemme voimistuu. On ihana seurata Stuartin pesänrakennusvaihetta, kuinka hän niin uljaana kyhää pesää meille tytöille. Ottaa kaikkia pikku juttuja huomioon, että mikä nurkka täytyy olla millainen ja miten taloa täytyy kiertää betoni, jotta pikku Penny voi sitten ajaa pyörällä taloa ympäri. Miten mies voikaan muuttua niin täysin siitä, en missään nimessä halua lapsia, siihen joka sanoo että eihän tämä nyt niin kauheeta ollutkaan pitäisköhän yrittää toista... luontoäiti ilmeisesti on vain järjestänyt nämä asiat tällaisiksi. Hoivaviettiä kun ei voi ostaa eikä rakentaa, se tulee itsestään sitten kun on sen aika.
Stuart onkin täysi pehmo. Hän on niin rakastunut pieneen tyttöönsä. Ottaa aina ensin hänet syliin, kun tulee töistä ja sitten vasta muiskauttaa pusun minulle. Hän ottaa Pennyn olkapäälleen ja kanniskelee koko illan häntä ennen nukkumaan menoa.
Oli ihana sanoa hänelle Hyvää Isäinpäivää rakas.

Itse olen hyvin parantunut leikkauksesta. Haavaa tuskin näkee ja vatsakin on miltei kokonaan vetäytynyt. On hieman vieras olo omassa kropassaan, mikä ei ole enää sama. Ei tosin jää paljoa aikaa oman ulkonäön tiiraamiseen, mikä on itseasiassa hyvin helpottavaa. Olen aina kärsinyt jonkin sortin syömishäiriöistä ja vihasta omakuvaa kohtaan. Nyt tuntuu, että olen vihdoin pääsemässä niistä ajatuksista eroon. Imettäen tytärtäni ei käy ikinä mielessä, miten paljon en tykkääkään itsestäni. Olenkin aika huippu mimmi vaikkei kroppani olekaan mallinmitoissa eikä vatsani ympärysmitta olekaan sitä mitä joskus. Olen sinut itseni kanssa enemmän kuin aikoihin. En sano, että kroppa nyt olisi juuri sellainen mitä haluaisin sen olevan, mutta tykkään itsestäni sellaisena kuin olen tyyppinä. En usko, että ikinä tulen kroppaani olemaan täysin tyytyväinen. Ei kukaan ole täydellinen ja lopulta mikä täydellisyyden edes määrää ja miksi sellainen pitäisi edes olla.
Saan paljon tukea ystäviltäni täällä ja se tuntuu äärettömän tärkeältä. Tuntuu, että olen heille hyvin rakas ja tärkeä, samoin tyttäreni.

Penny kävi lääkärissä leikkauttamassa kielijänteen. Minultakin on aikoinaan se leikattu. Oli järkyttävää katsoa toimenpidettä ja miten toisen suu vuoti niin paljon verta. Toinen on vaan niin hirvittävän pieni ja rakas. Oli kamalaa katsoa häntä niin kovissa kivuissa. Lopulta hän rauhoittui syömään ja nukkumaan. Ilmeisen nopeasti tuosta parantuu. Liian lyhyt kielijänne vaikuttaa moneen asiaan, joten täällä se hoidetaan jo hyvin nuorena.

Joinain päivinä tilanne on täysin toinen ja
tuntuu, etten saa mitään tehtyä ja koko kämppä on täynnä puoliksi alotettuja projekteja, tiskit pyykit imuri ja minä matkalla suihkuun puoli alasti jo viidettä tuntia... Penny nielee ilmaa syödessä ja ne päivät hän on erittäin vaativa ja raskasta seuraa. Silloin minulla on jaksaminen hiukan kortilla. En haluaisi valittaa ku on "Ihmevauva", ku lapsettomaksi diagnosoitiin ja nyt pitäsi hurrata, mutta minä en vaan jaksa. Ja sitten ajattelen että minulla on vain yksi vauva monilla on monta lasta jne. Tuntuu että olen vain luuseri paska. Minua itkettää kun olen niin väsynyt enkä tunnu osaavan auttaa huutavaa lasta enkä halua että se itkee yksin ja nukahtaa kyynelein. En todellakaan. Tuntuu etten saisi valittaa mutta kun tuntuu että kaikki on vaan niin vaikeeta... Sitten illalla vauva yht'äkkiä katsookin suoraan silmiin ja hymyilee, jolloin koko päivän tuskaiset tunnit on pois pyyhitty.
On äärettömän turhauttavaa kun ei ole ohjekirjaa vauvoille. Tässä sitä alkaa arvostaa jokaista äitiä ihan eri tavalla. Aivan käsittämättömän raskasta puuhaa jopa vain yhdellä vauvalla, saati monen lapsen kanssa. Nöyrä hatun nosto teille. Huhheijjaa itse olen joinain päivinä niin hajalla, etten tiedä miten jaksan huomiseen, saati vielä monta kuukautta ja vuotta... Tuli täytenä yllätyksenä minulle, miten äärettömän kuluttavaa on vauva-arki. Kuulostan varmasti ärsyttävän typerältä kirjoittaessani tätä blogia, mutta olin täysin tietämätön mitä kaikkea tämä touhu todellisuudessa on. Mitään mitä minä olin, ei yht'äkkiä enää olekaan ja olen muuttunut kotiorjaksi. Nauroin omalle äitilleni kun hän joskus sanan sanoi ja meitä veljeni kanssa huvitti. Nyt taisi pilkka osua omaan nilkkaan.

Vanhemmaksi tosiaan kasvetaan. En olisi koskaan tiennyt miten valtava ylpeys ja omistushalu tulee omasta lapsesta. Olen niin äärettömän onnellinen ja siunattu tästä kaikesta rakkauden määrästä. Halusin kirjoittaa tämän blogin tässä vauvahuuruissa, etten koskaan unohtaisi näitä tunteita. En edes silloin, kun on vaikeampaa hänen kanssaan, tai edes silloin kun hän on teini. On kovin tärkeää muistuttaa itselleen, kuinka suuri lahja on oma lapsi, oli se miten ärsyttävä ajoin. Perhe on kaikki kaikessa, jokainen vanhempi parhaansa yrittää.

Rakkaudella Sini Ariell
www.facebook.com/thebondsfamily007

Yhteistyössä www.disturb.fi

Kommentit

  1. Halusin vain tulla sanomaan, että tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen! Vauva-aika kannattaa ottaa päivä kerrallaan ja kehitysvaihe kerrallaan. Parasta siinä on, että lopulta kehityksen aaltoliike laantuu ja taaperoiden kanssa pääsee puuhaamaan jo paljon paremmin asioita. Naisen kroppa joutuu niin kovaan rääkkiin ja hormonimyrskyyn, että ei sitä voi tajuta ellei ole itse kokenut. Onneksi kaikki tasaantuu viikko viikolta ja uusi perhe-elämä alkaa asettua uomiinsa.

    Elin kauan vapaaehtoisesti lapsettoman elämää ja nyt minulla on 1 v. 6 kk ikäinen lapsi. Hän on parasta elämässäni, mutta enpä tiennyt etukäteen miten paljon vaivaa näistä ihanista pienistä ihmisistä on. Väittäisin, että kukaan ei tiedä etukäteen mitä kaikkea lapsi tuo mukanaan, mutta sitä ei vain sanota ääneen.

    VastaaPoista
  2. Hei Sini.
    Tuon edellisen postauksen vuoksi olet nyt mun idoli. Sanoit sen, mitä kukaan ei sano ääneen mutta meitä todellakin on. Se oli rehellisintä lukemaani fiilistä pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Oli pakko laittaa kommentia, koska nää sun vauva-arki kirjotukset on kuin mun suusta �� miten kaikki voikin välillä olla täyttä paskaa! Mulla on muutaman viikon nuorempi poika kun sun tyttö! Lueskelin sun kirjotuksia jo raskausaikana. Mulla raskaus meni tosi hyvin, mutta kyllä ihan vasten kasvoja tuli kuinka rankkaa tää välillä on, varsinkin henkisesti! Silti päivääkään en vaihtaisi..niin outo on äidin mieli! Hirveesti tsemppiä teille sinne arkeen kuitenki!�� ehkä näille fiiliksille joskus tulee vaan naurettua!

    VastaaPoista
  4. Hei Sini!
    Minulla oli myös vaativa esikoisvauva ja ensimmäiset kuukaudet olivat kamalan rankkoja.
    Luin tai kuulin silloin jostain, että ajattele lastasi parin vuoden päähän; millainen hän on ja mitä hän tekee.
    Ja ajattele että Barack Obama on ollut myös joskus vastasynynyt vauva. Kaikki maailman suurimnat ihmiset ovat olleet!

    En tiedä mihin näiden ajatusten voima perustui, mutta minua nämä auttoivat. Ne auttoivat jaksamaan ja muistamaan että aika kuluu, se kuluu väkisinkin, tunti ja päivä kerrallaa. Hitaasti, mutta kuluu kuitenkin ja vauva kasvaa ja arki helpottaa ❤

    Onnea täydellisestä tytöstä ja luota että elämä kantaa.

    VastaaPoista
  5. Voi Sini ❤
    Tuo nyt oli ensimmäinen asia mikä tuli mieleen. Haluaisin nyt vaan halata sua. Kietoa sellaseen äidilliseen rutistukseen. Sellaseen voimahaliin :)

    Ihan suunnaton lämpö ja viisaus kumpuaa sun sanoista, ja ilolla luen sun kirjoituksia. Ilolla sen takia, ettet voi arvatakkaan miten paljon olen saanut, ja saan, vertaistukea näistä teksteistä.
    Kiitos.
    Saattaa kuulostaa ehkä hyvin oudoltakin, mutta mua helpottaa ajatus etten oo tässä tilanteessa yksin. Tunsin kauan aikaa syvää pettymystä itseeni, kunnes tajusin ettei todellakaan ole siihen tarvetta. Mulla on maailman ihanin poika ja elämä on johtanu mut tähän tilanteeseen. Tällä kaikella on pakko olla joku suurempi merkitys.

    Sulle haluan sanoa että oot ihana, ja tärkeä ❤

    -marie

    VastaaPoista
  6. Meillä myös kielijänne katkaistiin pojalta. Se auttoi vähän ainaiseen kitinään, mutta suurin apu löytyi refluksi vauvojen sivulta. Vinkit otettiin käyttöön ja arki tasaantui huomattavasti.

    -marie

    VastaaPoista
  7. Tuliko tattoowhorella kiire julkaista teeskenneltyjä perhekuvia uima-altaalla. Alkoiko pelottamaan, että sos.viranomaiset laittaa tarkkailuun? olet yksi tyhmimpiä ja sen vuoksi rumimpia äitejä mitä tiedän. Tyhmyys rumentaa ihmistä.
    Miksi tuollaiset tekee lapsia tai ottaa minkäänlaista riskiä, jos ei kerran halua lapsia. olisit käyttänyt tyhmä nauta kortsua. Sinun lapsesi tunne-elämä on jo tuhoon tuomittu. Kyllä lapsi vaistoaa jos hänestä ei pidetä eikä ole tervetullut. Turhaa esität onnellista perhettä, ei mene läpi. Jos olet itse tyhmä nauta, älä luule että muutkin ovat.

    VastaaPoista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

V*ttu mitä paskaa :)

Kun vauvaonnea varjostaa lohduton suru...

Viikonloppuna riideltiin oikein urakalla